RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarveselvitys |
|
Asianro 614/12.00.00/2020 |
§ 84
Vaisaaren koulun ja päiväkodin tarveselvityksen hyväksyminen
Päätöshistoria
Sivistyslautakunta 23.9.2020 141 §
Vs. sivistysjohtaja Leena Laakso 17.9.2020:
Vaisaaren koulusta ja uudesta päiväkodista on laadittu tarveselvitys. Tarveselvityksessä käsitellään koulun perusparannusta tai vaihtoehtoisesti uuden koulun ja päiväkodin rakentamista.
Sivistyslautakunta on keväällä 2020 päättänyt palveluverkkoselvityksen mukaisten muutosten käyttöönotosta Raision kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisestä koskien ikärakenteen muutosta ja kahden 800 oppilaspaikan yhtenäiskoulun mallia.
Tarveselvityksessä tuodaan esille Vaisaaren koulurakennuksen nykytila ja tuleva tarve sekä esitetään Vaisaaren päiväkodin uudisrakennus osana tontin tulevaa käyttöä myöhemmin toteutettavana erillisenä hankkeena.
Nykyinen koulurakennus ei vastaa rakenteiltaan nykyajan vaatimuksia monimuotoisille oppimisympäristöille ja tilat ovat toimintaan osittain sopimattomat. Koulun opetuksen järjestämistä varten tarvitaan voimassaolevan opetussuunnitelman mukaiset nykyaikaiset ja joustavat opetustilat tulevien vuosikymmenten tarpeisiin.
Vaisaaren koulurakennuksen peruskorjaaminen niin kattavasti, että kaikki sisäilman laatuun liittyvät riskitekijät pystyttäisiin kokonaan luotettavasti poistamaan, ei rakennusteknisistä syistä ja rakennuspaikan ominaisuuksista johtuen ole käytännössä mahdollista, eikä taloudellisesti perusteltua.
Sivistyskeskuksen, teknisen keskuksen ja koulutilojen käyttäjän esitys on toteuttaa uudishanke, vaihtoehto 1 – liikuntasali koulun yhteydessä. Tämä ratkaisu palvelisi kaikkein parhaiten koulun toimintoja ja mahdollistaisi monipuolisten joustavien oppimisympäristöjen käytön. Vaihtoehdossa 1 koulu ja liikuntasali muodostavat yhden, kaksikerroksisen tai osittain kolmikerroksisen rakennuksen, joka sijoittuu tontilla Eeronkujan ja Juhaninkujan kulmaan.
Alustava toteutusaikataulu:
2020
tarveselvitys
2021
hankesuunnitelma, tontin kaavamuutos ja investointipäätös
2022 suunnittelu ja rakentamisen valmistelu
2023 suunnittelu, kilpailutus ja rakentamisen aloitus
2024 rakentaminen
2025 käyttöönotto ja kalustus
Siirtymävaiheen ajan uudessa koulussa järjestetään opetusta kaikille Raision perusopetuksen 7. – 9. –luokkalaisille, kunnes mahdollisesti myöhemmin päätettävä toinen alueen yhtenäiskoulu on rakennettu ja päästää toteuttamaan palveluverkkoselvityksen mukaisesti perusopetusta 5. – 9. –luokkalaisille uudessa koulussa.
Päätösehdotus Vs. Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta päättää:
1) hyväksyä Vaisaaren koulun ja päiväkodin tarveselvityksen,
2) esittää sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle sekä
3) esittää hankesuunnittelun käynnistämistä uudisrakennuksen vaihtoehdosta 1
A, liikuntasali koulun yhteydessä ja laajennettu keittiö, sekä sen huomioimista
vuoden 2021 talousarviovalmistelussa.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 5.10.2020 279 §
Päätösehdotus Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte
Kaupunginhallitus päättää
1) hyväksyä Vaisaaren koulun ja päiväkodin tarveselvityksen,
2) esittää sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle sekä
3) esittää hankesuunnittelun käynnistämistä uudisrakennuksen vaihtoehdosta 1 A, liikuntasali koulun yhteydessä ja laajennettu keittiö, sekä sen huomioimista vuoden 2021 talousarviovalmistelussa (investointiohjelma).
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen esitteli Vaisaaren koulun ja päiväkodin tarveselvitystä ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.19.
Liitteet |
4 |
Tarveselvitys |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
ehdottaa valtuustolle
1) , että valtuusto päättää hyväksyä Vaisaaren koulun ja päiväkodin tarveselvityksen
2) hankesuunnittelun käynnistämistä uudisrakennuksen vaihtoehdosta 1 A, liikuntasali koulun yhteydessä ja laajennettu keittiö, sekä sen huomioimista vuoden 2021 talousarviovalmistelussa (investointiohjelma).
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sivistyskeskus |
|
|
Ari Jalonen, Tilapalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |