RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 24.08.2020/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 741/01.01.00/2020 |
§ 142
Varhaiskasvatuksen kuukausipalkkaisten työsuhteiden perustaminen
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen esittää:
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen hankkeiden synnyttämä vakanssien lisätarve
Varhaiskasvatus ja esiopetus on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta seuraaviin hankkeisiin:
1. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen koronaviruksen (COVID- 19) aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukuvuodelle 2020 – 2021. Erityisavustuksen enimmäisosuus kustannuksista on 95%.
- varhaiskasvatuksen osuus 131 400€
- esiopetuksen osuus 47 000€
- määrärahaa voidaan käyttää:
=> tukitoimien tehostamiseen ja tuen järjestämiseen lapsille, joilla on arvioitu olevan tuen tarvetta koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi
=>
digitoimintakulttuurin edistämiseen henkilöstön osaamista kehittämällä
=> perheiden kanssa tehtävän yhteistyön tehostamiseen
=> moniammatillisen yhteistyön ja palvelujen tehostamiseen poikkeusolojen vaikutusten tasaamiseksi
Hankkeen toteuttamiseksi esitän seuraavien määräaikaisten toimien perustamista varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen:
a) Esiopetukseen:
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja (1kpl) ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
Varhaiskasvatuksen avustaja (1kpl) ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
b) Varhaiskasvatukseen:
Varhaiskasvatuksen opettaja (2kpl) ajalle 1.9.2020 – 31.7.2021
Varhaiskasvatuksen avustaja (2kpl) ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
Digitutor ajalle 1.9.2020 – 31.7.2021
2. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2020 – 2021. Erityisavustuksen enimmäisosuus kustannuksista on 80%.
- varhaiskasvatus 212 000€
- esiopetus 27 978€
- määrärahaa voidaan käyttää ainoastaan lapsiryhmässä toimivan henkilöstön palkkakustannuksiin
Hankkeiden toteuttamiseksi esitän perustettavaksi seuraavat määräaikaiset toimet:
1. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ajalle 1.9.2020 – 31.12.2021.
2. Varhaiskasvatuksen sosionomi ajalle 1.9.2020 – 31.12.2021.
3. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja (3kpl) ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021.
4. Psykiatrisen sairaanhoitajan määräaikaista toimea (310029) esitetään jatkettavaksi ajalle 1.1. – 31.12.2021.
Hankkeen toteuttaminen edellyttää yllä mainittujen toimien perustamista. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien ja lasten kanssa tehtävään työhön sitoutuvien tekijöiden löytäminen voi olla vaikeaa. Jos tekijöitä ei löydy, on hankkeisiin myönnetty erityisavustus palautettava siltä osin kuin se on jäänyt käyttämättä.
Vakanssien perustiedot lomakkeet esityslistan liitteenä.
Liitteet |
1 |
Vakanssin perustiedot, lastenhoitaja (1) |
|
2 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja (3) |
|
3 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen opettaja (2) |
|
4 |
Vakanssin perustiedot, digitutor |
|
5 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen erityisopettaja |
|
6 |
Vakanssin perustiedot, sosionomi |
|
7 |
Vakanssin perustiedot, lastenhoitaja 3 kpl |
Päätösehdotus Vs. kaupunginjohtaja, konsernihallintojohtaja Sanna Häkli
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää perustaa seuraavat vakanssit:
1.
- varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
- varhaiskasvatuksen avustaja ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
Tehtävien ensimmäinen sijoituspaikka on esiopetuksessa.
- varhaiskasvatuksen opettaja 2 kpl ajalle 1.9.2020 – 31.7.2021
- varhaiskasvatuksen avustaja 2 kpl ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
- digitutor ajalle 1.9.2020 – 31.7.2021
- varhaiskasvatuksen erityisopettaja ajalle 1.9.2020 – 31.12.2021
- varhaiskasvatuksen sosionomi ajalle 1.9.2020 – 31.12.2021
- varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 3 kpl ajalle 1.9.2020 – 31.5.2021
Tehtävien ensimmäinen sijoituspaikka on varhaiskasvatus.
2. Vakanssien polkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisten vakanssin perustiedot lomakkeiden mukaan.
3. Psykiatrisen sairaanhoitajan vakanssin n:ro 310029 määräaikaa jatketaan ajalle 1.1. – 31.12.2021.
4. Vakansseille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Leena Laakso, Sivistyskeskus |
|
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |