RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 589/01.01.00/2020 |
§ 106
Seitsemän määräaikaisen varhaiskasvatuksen avustajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Sivistyskeskus esittää seuraavaa:
Seitsemän määräaikaisen varhaiskasvatuksen avustajan työsuhteen perustaminen
Varhaiskasvatuksen erityisopettajien ryhmä on yhdessä varhaiskasvatustoiminnan koordinaattori Satu Ojalan kanssa käynyt läpi varhaiskasvatuksen avustajien tarpeen ja sijoittumisen toimikaudeksi 2020 – 2021 huomioiden nyt tiedossa olevien lasten tuen tarpeet. Varhaiskasvatuksessa on 11 vakituista varhaiskasvatuksen avustajaa ja 8 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Päiväkoteja on 14 ja lapsiryhmiä 52 (lapsia n.930). Ryhmäperhepäiväkoteja on neljä (lapsia 48) ja perhepäivähoitajia on 18 (lapsia n.70).
Toimikaudella 2020 – 2021 tukea tarvitsevia lapsia on seuraavasti:
Varhaiskasvatussuunnitelmaan
kirjattu tuen tarve (OPS): 77
Tehostettu tuki: 40 lapsella
Erityinen tuki: 16 lapsella
11-vuotinen oppivelvollisuus: 14 lapsella
yhteensä 147 lasta, joilla nyt tiedossa oleva tuen tarve.
Lisäksi 108
lapsella S2-kielen oppimisessa tuen tarve on
S2-kielen tuen tarve: 108 lapsella
Jos päiväkodissa on yksi tai useampi vammainen tai muuten tuen tarpeessa oleva lapsi, on tämä otettava huomioon lasten tai henkilökunnan määrässä (Varhaiskasvatuslaki 37§). Lasten määrää päiväkodeissa ei voi vähentää, sillä hoitopaikat eivät siinä tapauksessa riitä kaikille. Nyt olemassa oleva henkilökunta ei ole riittävä ensi toimikaudella lasten tarvitseman tuen antamiseksi. Lisähenkilökuntaa tarvitaan kuuden varhaiskasvatuksen avustajan verran.
Suunnitelma rahoituksesta:
Neljän avustajan palkka saadaan seutusopimuksen mukaisesti laskutettua lapsen kotikunnalta, sillä avustajaa tarvitsevat lapset ovat lastensuojelun toimenpiteenä sijoitettuna raisiolaisiin koteihin. Kolmen lapsen kohdalla kyseessä on henkilökohtainen avustajan tarve ja silloin varhaiskasvatuspaikan hinta on 2 281 euroa/kk. Yhden lapsen osalta on kyseessä ryhmäavustajan tuki ja silloin hinta on 1 825 euroa/kk.
Kahden avustajan palkkakustannukset sivukuluineen (n. 50 000€/vuosi)
tulevat kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen menoiksi. Palkkakustannuksia
säästyy elokuusta alkaen perhepäivähoidon palkoista, kun kaksi
perhepäivähoitajaa on palkattomalla vapaalla omasta työstään, yksi
perhepäivähoitaja on saanut päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä ja yksi hoitaja
jää eläkkeelle. Neljän perhepäivähoitajan palkkakustannus sivukuluineen on n.
98 000€ /vuosi.
Yhden avustajan palkka on mahdollista rahoittaa OKM:n myöntämästä avustuksesta
Positiivisen diskriminaation hankkeeseen. Kunnan omavastuuosuus on 20%.
Esitän, että varhaiskasvatukseen perustetaan edellä esitetyn mukaisesti seitsemän määräaikaista varhaiskasvatuksen avustajan vakanssia seuraavasti:
-
1 vakanssi ajalle 3.8. – 31.12.2020 (Positiivinen diskriminaatiohanke).
Sijoituspaikkana Varppeen lastentarha.
-
6 vakanssia ajalle 3.8.2020 – 30.6.2021.
Sijoituspaikkana:
- Hakinmäen päiväkoti (3)
- Kaanaan päiväkoti (1)
- Pasalanpäiväkoti (1)
- Vaisaaren päiväkoti (1)
Avustajien vakanssilomakkeet liitteenä.
Liitteet |
4 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja, Hakinmäki 3kpl |
|
5 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja, hanke |
|
6 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja, Kaanaa |
|
7 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja, Pasalanpuisto |
|
8 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen avustaja, Vaisaari |
Päätösehdotus Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan määräaikainen varkaiskasvatuksen avustajan kuukausipalkkainen työsuhde ajalle 3.8.-31.12.2020, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on Varppeen lastentarha.
2. Raision kaupunkiin perustetaan kuusi määräaikaista varhaiskasvatuksen avustajan kuukausipalkkaista työsuhdetta ajalle 3.8.2020 – 30.6.2021, joista kolmen ensimmäinen sijoituspaikka on Varppeen päiväkoti sekä yhden Hakinmäen päiväkoti, yhden Kaanaan päiväkoti, yhden Pasalan päiväkoti ja yhden Vaisaaren päiväkoti.
3. Vakanssien palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisten vakanssin perustiedot -lomakkeiden mukaan.
4. Vakansseille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus |
|
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |