RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteenveto kulttuuritoiminta-avustuksista 2020.pdf | |
Raision kulttuuriavustusten jako-ohjeet.pdf |
|
Asianro 354/02.05.01/2020 |
§ 31
Vuoden 2020 kulttuuritoiminta-avustusten myöntäminen yhdistyksille ja
yhteisöille
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 12.5.2020:
Kulttuuripalveluiden talousarviossa on vuodelle 2020 varattu 10.000 euroa yhdistysten ja yhteisöiden kulttuuritoiminnan tukemiseen, yksityisille ei avustuksia myönnetä.
Kulttuuritoiminta-avustukset vuodelle 2020 on julistettu haettavaksi 31.3. mennessä kaupungin verkkosivuilla, hausta oli ilmoitus myös Raisio Tiedottaa -lehdessä 1/2020. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä 18 (vuonna 2019 hakemuksia tuli yhteensä 17). Hakemusten yhteissumma on 19.450 euroa. Liitteenä on yhteenveto avustushakemuksista, jossa on
huomioitu yhdistysten mahdollisesti muulla tavoin kulttuuripalveluista saama tuki (tilat, tilaisuuksien yhteisrahoitus ym.).
Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt kulttuuriavustusten jakoperusteet
kokouksessaan 13.3.2012 § 18, jakoperusteet oheismateriaalina.
Kaupungin muiden toimielimien myöntämät avustukset
Avustusten hakukäytäntöä muutettiin vuonna 2008 siten, että kaupungin kaikkien toimielimien myöntämät toiminta-avustukset olivat haettavana samaan aikaan. Hakijayhteisö voi saada vain yhdeltä kaupungin toimielimeltä yleisavustukseksi katsottavan avustuksen. Osa yhdistyksistä on hakenut yleis- ja/tai kohdeavustuksia myös ympäristölautakunnalta tai liikunta-avustuksista.
Petäsmäen pientaloyhdistys ry ja Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry. ovat hakeneet ja heille on myönnetty ympäristölautakunnan ympäristöavustuksia. Raision Rinkka on hakenut ja sille on myönnetty liikunnan toiminta-avustusta. Kaanaan koulun vanhempainyhdistys on hakenut sekä kaupunginhallituksen yleisavustusta, että kulttuuriavustusten yleisavustusta ja kohdeavustusta. Heille on myönnetty kaupunginhallituksen yleisavustusta 250 € § 128 4.5.2020, joten heille ei ehdoteta kulttuuriavustuksia.
Kulttuuriavustusmäärärahoista esitetään kohdeavustuksia Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry:lle, Petäsmäen pientaloyhdistys ry:lle ja
Raision Rinkka ry:lle. Kulttuurilautakunnan avustuspäätökset menevät tiedoksi muille, kaupungin avustuksia myöntäville hallintokunnille.
Jaettujen avustusten valvonta
Yleis- ja/tai kohdeavusta saaneilla yhdistyksillä ja yhteisöillä on velvollisuus raportoida avustuksen käytöstä kulttuuripalveluille. Raportti edellisen avustuksen käytöstä on toimitettava maaliskuun loppuun mennessä avustuksen myöntämistä seuraavana vuonna. Mikäli raporttia avustuksen käytöstä ei ole toimitettu määräajassa, yhdistys, yhteisö tai yksityishenkilö voidaan sulkea pois avustuksien piiristä lautakunnan päättämäksi ajaksi.
Rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa.
Liitteet |
2 |
Yhteenveto kulttuuritoiminta-avustuksista 2020.pdf |
Oheismateriaali |
4 |
Raision kulttuuriavustusten jako-ohjeet.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta päättää myöntää vuoden 2020 kulttuuritoiminta-avustukset yhdistyksille ja yhteisöille seuraavasti:
I Kategoria
(merkittävän kulttuuritapahtuman järjestäminen,
esim. valtakunnalliset tilaisuudet)
-
II Kategoria
(avustukset yhdistyksille ja yhteisöille, joilla on yleishyödyllinen merkitys
paikkakunnalle)
3. Raisio-Seura ry.
Yleisavustus 500 €
Kohdeavustus 500 €
Kotiseutuarkiston tarvikkeiden hankinta
4. Raision Harmonikkakerho ry.
Yleisavustus 1 000 €
5. Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry.
Kohdeavustus 600 €
Uudet kotisivut, koulutukset
6. Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry
Kohdeavustus 400 €
Konsertti marraskuussa 2020
7. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry.
Kohdeavustus 350 €
Luontoretkinäyttely Pajupillin ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä opetus- jayleisötilaisuuksien järjestäminen, tilavuokriin ja vakuutuksiin
8. Raision Kamerat ry.
Yleisavustus 600 €
9. Raision Rinkka ry.
Kohdeavustus 350 €
Luontoretkinäyttely Pajupillin ylläpitämiseen ja kehittämiseen, tilaisuuksien
järjestäminen Pajupillissä ja Friisilän pihapiirissä, tilavuokriin ja vakuutuksiin
11. Raisionseudun Lausujat ry.
Kohdeavustus 500 €
Näyttelijä ja teatteri-ilmaisun opettajan palkkaus
12. Raision seudun taideyhdistys ry.
Yleisavustus 600 €
13. Raision teatteriyhdistys ry.
Yleisavustus 1 000 €
14. Raision Tilkkurit
Yleisavustus 300 €
15. Raision Videopaja
Yleisavustus 600 €
16. Raision VPK:n soittokunta ry.
Yleisavustus 1 000 €
17. Savesta ry.
Yleisavustus 600 €
18. Viihdekuoro Kulkurit
Yleisavustus 400 €
III Kategoria
(avustukset, joilla on yleishyödyllinen merkitys saajayhteisölle)
2. Petäsmäen pientaloyhdistys ry. 150 €
Yleisavustus
10. Raision Seudun Invalidit ry.
Yleisavustus 550 €
Ei myönnetä
1. Kaanaan koulun vanhempainyhdistys ry. on saanut kaupunginhallituksen yleisavustusta 250 €.
Kaikkien rekisteröityjen yhdistysten on lisäksi toimitettava edellisen vuoden
tilinpäätös viimeistään marraskuun loppuun mennessä, muussa tapauksessa lautakunnan myöntämää avustusta ei laiteta maksuun ja se raukeaa.
Saajayhteisö voi käyttää avustusta ainoastaan kuluvan vuoden toimintaan, ei edellisten vuosien tappioiden kattamiseen. Avustus tulee käyttää Raisiossa tapahtuvaan toimintaan.
Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös kumotaan
muutoksenhaun johdosta.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Hakijat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |