RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 476/02.05.00/2020 |
§ 30
Kulttuuripalveluiden vuokrahuojennukset
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 11.5.2020:
Vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 21.4. § 17 hyväksyä kaupunginhallituksen linjauksiin pohjautuen, että lautakunnan alaisten tiloissa toimivien kaupungin ulkopuolisten vuokralaisten vuokra ajalta 15.3.–15.4. annettaisiin maksutta ja jatkoa arvioidaan kolmen kuukauden jaksolle tässä vaiheessa.
Kaupunginhallitus on käsitellyt uudelleen kokouksessaan 20.4.2020 § 110 kaupungin tiloissa toimivien vuokralaisten tilannetta koronaviruksen aiheuttamissa ongelmissa. Kaupunginhallituksen linjaamat periaatteet vuokrahuojennusten tekemiseen ovat seuraavat:
- Jos paikka on kokonaan kiinni ja toiminta kokonaan loppunut (esim.
kahvila- ja ravintolayrittäjät), vuokraa ei peritä ajalta 15.3.–30.6., paitsi jos toiminta palautuu normaaliksi ennen tätä.
- Jos yrityksellä on edelleen toimintaa, mutta liikevaihto on pudonnut,
eikä tilaa voi käyttää tai sitä voi käyttää vain rajoitetusti, vuokra-alennus on 80–50 % ajalta 15.3.–30.6., paitsi jos toimintaa palautuu normaaliksi ennen tätä.
- Mikäli kaupunki ostaa yhteisöltä edelleen palvelua, kokonaistilanne suhteessa vuokrahuojennukseen arvioidaan erikseen (käytetäänkö vuokra-tilaa toiminnan pyörittämiseen, onko toiminta keskeytetty valtioneuvoston päätöksen vuoksi jne.).
Vuokralaisten kanssa käytyjen neuvottelujen ja kaupunginhallituksen tarkentuneisiin linjauksiin pohjautuen on syytä esittää tarkennuksia myös kulttuuripalveluiden alaisten tilojen vuokraajien vuokrahuojennuksiin aikavälillä 15.3. – 30.6.2020 seuraavasti:
Mainostoimisto Hurraa - 70 %
Taito Varsinais-Suomi / ent. V-S Käsi- ja taideteollisuus - 100 %
Krookilan Juhlamummola - 100 %
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta päättää
hyväksyä lautakunnan hallinnassa olevissa tiloissa toimivien vuokralaisten vuokriin seuraavat vuokrahelpotukset ajalle 15.3. – 30.6.2020:
- Mainostoimisto Hurraa - 70 %
- Taito Varsinais-Suomi - 100 %
- Krookilan Juhlamummola - 100 %
Mikäli toiminta palaa normaaliksi ennen 30.6.2020, tullaan vuokra perimään täysimääräisenä normaalin toiminnan ajalta.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |