RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.5.2020.pdf |
|
Asianro 560/00.02.04/2020 |
§ 34
Viranhaltijapäätökset 19.5.2020
Vapaa-aikalautakunta on saanut tietoonsa oheismateriaalin mukaiset
vapaa-aikalautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat lautakunnan 2.10.2018 päätöksen § 57 mukaisesti.
Viikon 20 aikana tehdyt viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuille perjantaina 15.5.2020. Linkki sivistyskeskuksen viranhaltijapäätöksiin.
Oheismateriaali |
5 |
Sivistyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.5.2020.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta merkitsee päätöspöytäkirjat tiedokseen ja päättää, että kuntalain § 92 mukaista otto-oikeutta ei käytetä.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |