Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.05.2020/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 483/00.03.01/2020

§ 44

Ympäristölautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2019

 

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 12.5.2020:

 

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuodelta 2019. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten. Ennen lausuntonsa antamista kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta ja konsernihallinnolta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksen kokouksessa 1.6.2020.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on oheismateriaalina. Tarkastuslautakunta on todennut lausunnossaan ympäristön- ja rakennusvalvontapalveluiden osalta sivulla 9 mm., että rakennuslupia on myönnetty 114 kpl vuonna 2019, kasvua edellisen vuoteen on 24 kappaletta. Rakennusluvan hakija saa keskimäärin 19 päivässä.

 

 

Oheismateriaali

11

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2019

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2019 seuraavan lausunnon:

 

Tarkastuslautakunta on esittänyt asianmukaisia huomioita ympäristön- ja rakennusvalvontapalveluiden toiminnasta. Rakennusvalvonnan palvelut pystytään tarjoamaan kohtuullisessa ajassa luvan hakijalle. Rakennusvalvonnan lupien käsittelyaika on pysynyt keskimäärin tavoitteessa, joka on kolme viikkoa. Sähköinen luvanhaku toimii ja hakijat ovat ottaneet sen hyvin käyttöön. Lähes kaikki hakemukset tulevat sähköisenä.

 

 

Päätös                                           

Puheenjohtaja Pekka Heikkilä poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, klo 18.26-18.33.

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Pekka Heikkilä on tarkastuslautakunnan varajäsen.

 

Ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Kai Laaksonen toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa