RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.05.2020/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, psykologiharjoittelija |
|
Asianro 517/01.01.00/2020 |
§ 90
Psykologiharjoittelijan määräaikaisen kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Sosiaali- ja terveyskeskus esittää:
Perheneuvolaan ollaan hankkimassa psykologian harjoittelijaa 1.9.2020 lukien viideksi kuukaudeksi. Psykologian harjoittelija on lähes valmis psykologi, jolla on suoritettuna kaikki ammatillisen valmiuden kurssit. Harjoitteluun on korkeakoulun harjoittelutuki, jolloin harjoittelijasta aiheutuvat palkkakustannukset ovat vähäiset.
Harjoittelijan työpanos on tarpeellinen lisä perheneuvolan asiakastyön turvaamiseksi. Erityisesti tämän vuoden syksyllä on odotettavissa perheneuvolapalvelujen kysynnän kasvua, kun asiakasvastaanotto todennäköisesti avataan. Harjoittelijan palkkaamisella ja hyvän harjoittelukokemuksen tarjoamisella voi jatkossa olla vaikutusta perheneuvolan psykologien rekrytointiin Raisioon.
Psykologiharjoittelijan kuukausipalkka on 1560 €/ kk ja harjoittelutuki 1300 €/kk.
Päätösehdotus:
Liitteet |
2 |
Vakanssin perustiedot, psykologiharjoittelija |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.9.2020 lukien viiden kuukauden ajaksi määräaikainen psykologiharjoittelijan vakanssi, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on perheneuvola.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |