RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 20.04.2020/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 466/01.04.02/2020 |
§ 79
Mahdollisuus henkilöstön koronavirustestaukseen
Työterveyshuolto Pihlajalinna on tarjonnut mahdollisuutta koronavierustestaukseen osana työterveyspalvelua. Testaus ei sisälly Raision kaupungin työterveyshuoltosopimukseen. Lähtökohtana on, että testaaminen suoritetaan työntekijän kotikunnan terveyskeskuksessa tai TYKS:n yhteispäivystyksessä. Kaikissa alueen terveyskeskuksissa testaamista ei kuitenkaan ole vielä aloitettu. Lievät flunssaoireet eivät välttämättä johda testaamiseen, mutta ne johtavat poissaoloon työpaikalta kuten myös altistuneiden karanteenitapaukset. Tämän johdosta on selvitetty mahdollisuutta tarvittaessa suorittaa testaus Raision kaupungin työterveyspalvelut järjestävän Pihlajalinnan toimesta. Testi on mahdollista tehdä Raision toimipisteessä. Sen kustannus on 193 € ja lisäksi lääkärin lähetteestä aiheutuu kustannuksia 32 €. Mahdollisuutta tulee kuitenkin käyttää vain poikkeustapauksissa ns. riskialoilla, kun näin nopeutetaan asian selvittämistä. Testin suorittaminen edellyttää erillistä lupaa ja asia selvitetään henkilöstöpäällikön kautta.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että Raision kaupungin henkilökuntaan kuuluvalle henkilölle voidaan edellä esitetyin perustein hankkia tarvittaessa korona-testi Pihlajalinnan työterveyspalveluilta.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Pihlajalinna Oy |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |