RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.04.2020/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sijaintikartta, Vanha Nuorikkalantie |
|
Asianro 862/02.02.00/2019 |
§ 35
Vanha Nuorikkalantien plv. 0-140 rakentaminen, määrärahan varaaminen
Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 13.3.2020:
Merinuorikkala 2 asemakaavan muutosalueen katusuunnitelmat (ml. Vanha Nuorikkalantie) ovat olleet nähtävillä 17.–30.10.2014 välisen ajan ja ne vahvistettiin teknisen lautakunnan kokouksessa 11.11.2014 (§ 120/2014). Vuonna 2018 rakennettiin määrärahojen puitteissa osa Merinuorikkala 2 asemakaavan muutosalueesta, mm. Vanha Nuorikkalantietä ei tuolloin rakennettu.
Niittäjänkadun uudet tontit tulevat myyntiin kevään 2020 aikana. Kaikille uusille tonteille on rakennettu vesihuolto. Vanha Nuorikkalantie on rakennettava katusuunnitelman mukaiseen paikkaan, koska nykyisin se kulkee tonteilla.
Kaupungin hallintosäännön 142 § kohdan 6 mukaan tekninen lautakunta päättää kunnallistekniikan yksilöimättömien määrärahojen käytöstä. Esitetään, että varataan 65.000 € projektilta 963 200 ”Kadut, muut työt” Vanha Nuorikkalantien plv. 0–140 rakentamiseen katusuunnitelman mukaiseksi.
Oheismateriaalina on sijaintikartta.
Oheismateriaali |
1 |
Sijaintikartta, Vanha Nuorikkalantie |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta varaa 65.000 € Vanha Nuorikalantien rakentamiseen suunnitteluinsinöörin esittämällä tavalla.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Riku Järvinen, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |