RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.02.2020/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, erityisopettaja |
|
Asianro 259/01.01.00/2020 |
§ 27
Erityisopettajan viran perustaminen
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus on jättänyt oheisen liitteen mukaisen vakanssin perustiedot –lomakkeen ja esityksen vakinaistettavista viroista.
Tehtävää on hoidettu vuodesta 2009 päätoimisen tuntiopettajan nimikkeellä.
Liitteet |
2 |
Vakanssin perustiedot, erityisopettaja |
|
3 |
Kaanaa 330203 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.8.2020 lukien erityisopettajan virka, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on Kaanaan koulu.
2. Viran palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaan.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
4. Samasta ajankohdasta lakkautetaan tuntiopettajan vakanssi 330203.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Janne Laulumaa saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 14:00.
Tiedoksi |
|
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |