RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raisio ideaseinä2019.pdf |
|
|
|
|
|
Asianro 500/12.00.00/2018 |
|
|
§ 91
Kuntalaisten osallistaminen sivistyspalveluiden kehittämisessä
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 27.11.2019:
Sivistyskeskus on järjestänyt yhdessä kaupungin viestinnän kanssa kuntalaisia osallistavan ideaseinän kaupungin kotisivuilla. Ideaseinä on ollut avoinna kaupungin kotisivuilla kesäkuusta aina lokakuun loppuun saakka.
Ideaseinän tarkoituksena on ollut osallistaa kuntalaisia mukaan sivistyspalveluiden kehittämiseen ja se toteutettiin osana palveluverkkoselvitystä. Ideaseinällä palvelut jaettiin neljään eri kategoriaan: kulttuurien Raisio, liikkuva- ja
aktiivinen Raisio, osaava- ja oivaltava Raisio ja yhteisöjen ja kohtaamisten
Raisio.
Ideaseinä tuotti yhteensä lähes 140 kuntalaisten tekemää ehdotusta palveluiden kehittämisestä. Suosituimmat ehdotukset saivat palvelussa yli 12 000 tykkäystä. Yhteensä 21 kuntalaisten eri ehdotusta sai ideaseinällä yli 10 000 tykkäystä.
Kuntalaisten ideaseinälle tekemät ehdotukset sivistyspalveluiden kehittämiseksi esitellään sivistyskeskuksen lautakunnille joulukuun kokouksissa.
Oheismateriaali |
9 |
Raisio ideaseinä2019.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta merkitsee kaupungin kotisivuilla järjestetyn ideaseinän tulokset tiedokseen.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |