Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1154/02.05.01/2019

§ 86

Vuoden 2019 kohdeavustusten myöntäminen urheiluseuroille

 

                                                         

 

 

                                                          Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta 2.12.2019:

 

Liikuntapalvelujen kohdeavustukset ja erityisryhmien liikunnan toiminta-avustukset olivat haettavana 31.10.2019 klo 16 mennessä. Kohdeavustuksia haki 9 seuraa ja erityisryhmien liikunnan toiminta-avustusta 3 seuraa.

 

Esitämme käytettäväksi kohdeavustuksiin ja erityisryhmien liikunnan toiminta-avustuksiin yhteensä 10 967 euroa. Avustuksia hakeneet seurat ja jakoehdotus on liitteenä.

 

 

 

 

Liitteet

2

Kohdeavustusta hakeneet 2019.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Vapaa-aikalautakunta päättää kohdeavustusten ja erityisryhmien liikunnan toiminta-avustusten jakamisesta liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Juhani Hietala poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Hietala on avustusta hakeneen yhdistyksen hallituksen jäsen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa