RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kulttuuripalkinto jaettu seuraaville |
|
Asianro 1137/12.03.01/2019 |
§ 85
Raision vuoden 2019 kulttuuripalkinto
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 25.11.2019:
Raision kulttuuripalkinto myönnetään raisiolaiselle yksityishenkilölle tai yhteisölle, joka on joko uransa tai kuluneen vuoden aikana tehnyt merkittävää kulttuurityötä joko alueellisesti, paikallisesti tai valtakunnallisesti. Palkinto on tunnustustyyppinen ja se jaetaan nyt 18. kerran.
Kuntalaisilta on pyydetty ehdotuksia 5.12.2019 mennessä. Ehdotukset perusteluineen jaetaan jäsenille kokouksessa, jossa myös esitellään lautakunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajan esitys palkittavasta.
Palkinto luovutetaan Harkon valanta -tapahtumassa kaupungintalolla lauantaina 15.2.2020.
Liitteet |
1 |
Kooste ehdotetuista jaetaan kokouksessa |
Oheismateriaali |
3 |
Kulttuuripalkinto jaettu seuraaville |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta päättää Raision kulttuuripalkinnon saajan vuonna 2019.
Kulttuuripalkinto luovutetaan Harkon valanta -tapahtumassa 15.2.2020.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti myöntää Raision kulttuuripalkinnon vuonna 2019 Raision seudun taideyhdistys ry:lle ja päätti, että valinta julkistetaan vasta Harkon valanta -tilaisuudessa 15.2.2020.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |