RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 02.12.2019/Pykälä 274
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1122/01.01.00/2019 |
§ 274
Neljän määräaikaisen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen esittää:
Vakanssien
perustaminen Veitikanraitin päiväkotiin 31.12.2019 alkaen
Varhaiskasvatuspaikkaa hakeneiden lasten, erityisesti alle 3-vuotiaiden määrä,
on sellainen, että nykyiset tilat eivät riitä. Uusien yksiköiden aloittamisen
(Pasalanpuisto ja Lautamiehenkadun päiväkodit) uskottiin riittävän
varhaiskasvatuksen tarpeisiin, kun on tiedossa ikäluokkien pienentyminen. Näin
ei kuitenkaan käynyt. Yhdessä tilapalveluiden kanssa on päädytty toiminnan
uudelleen aloittamiseen Kerttulakodin alakerrassa, entisen Veitikanraitin
päiväkodin tiloissa. Tilan käyttöönotto mahdollistuu kohtuullisin muutoksin.
Tarvittavat ruoka- ja siivouspalvelut järjestyvät teknisen keskuksen toimesta.
Toimintaa varten tulee perustaa seuraavat määräaikaiset vakanssit:
2 varhaiskasvatuksen
opettajaa, joista toinen on vastuuopettaja
4 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa
Toiminta päiväkodissa alkaa 7.1.2020. Varhaiskasvatuksen opettajan ja –hoitajien vakanssit esitetään perustettavaksi ajalle 31.12.2019 – 31.12.2020. Vastuu opettajan vakanssi 16.12.2019 alkaen.
Vuoden 2019 talousarvioon ei ole varattu uusien vakanssien aiheuttamaa kustannusta. Henkilökunnan tulee kuitenkin aloittaa ennen päiväkodin avaamista, jotta tilat ja toiminta voidaan laittaa sellaiseen kuntoon, että uudet lapset voivat aloittaa 7.1.2020. Uudet lapset ovat alle 3-vuotiaita ja vaativat henkilökunnan täyden läsnäolon aloittaessaan ensimmäistä kertaa päiväkotihoidon. Aikaa ja mahdollisuutta arjen käytänteiden tai tilojen muokkaamiseen ei lasten aloittaessa enää ole. Myös perheiden tulee päästä tutustumaan lasten uuteen hoitopaikkaan ennen hoidon aloitusta.
Esitän varhaiskasvatuksen vastuuopettajan toimen perustamista ajalle 16.12.2019 – 31.12.2020, varhaiskasvatuksen opettajan ja 4 varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen perustamista ajalle 31.12.2019 – 31.12.2020. Palkkakustannukset sivukuluineen 210 000€.
Liitteet |
7 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 1 |
|
8 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 2 |
|
9 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 3 |
|
10 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 4 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan neljä varahaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkkaista työsuhdetta ajalle 31.12.2019 – 31.12.2020, joiden ensimmäinen sijoituspaikka on Veitikanraitin päiväkoti
2. Vakanssien palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisten vakanssin perustiedot -lomakkeiden mukaan.
3. Vakansseille annetaan täyttölupa.
4. Päätös on ehdollinen ja edellyttää, että kaupunginvaltuusto varaa määrärahan vakanssien perustamista varten.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sivistyskeskus |
|
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |