RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.10.2019/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 972/10.03.00.01/2019 |
§ 142
Poikkeaminen 680-6-6001-6, Tuijussuontie 10
Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 14.10.2019:
*** hakee poikkeamislupaa Kuloisten kaupunginosassa osoitteessa Tuijussuontie 10 sijaitsevalle kaupungin vuokratontille 6-6001-6. Tontti on ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueella TY-27. Hakija haluaa saneerata tontilla sijaitsevan toimistorakennuksen kokonaan majoituskäyttöön perustellen hanketta sillä, että toimistotiloja on Turun seudulla vaikea vuokrata suuren tarjonnan vuoksi ja komennusmiesten majoitustiloille on jatkuvasti tarvetta. Hakijan omistama toimistorakennus on ollut tyhjillään viimeiset kaksi vuotta.
Poikkeaminen kohdistuu korttelialueen TY-27 kaavamääräyksiin, jotka eivät mahdollista asuntolatyyppisten majoitustilojen sijoittumista tontille. Määräysten mukaa tontille saa rakentaa vain kiinteistön hoidon kannalta välttämättömän asunnon.
Tontilla sijaitseva toimistorakennus on kooltaan n. 300 kem2, josta 1/3 eli 100 kem2 on rakennettu kuuden hengen majoitustilaksi jo vuonna 1988 myönnetyllä rakennusluvalla. Toimistotiloihin on mahdollista saneerata majoitustila 14 hengelle, jolloin vuodepaikkojen kokonaismäärä nousisi 20:een ja sijoittuisi kahteen eri asuntoon. Alustavassa asemapiirroksessa autopaikkoja tontille on osoitettu 9 kpl. Kyseessä oleva kiinteistö eroaa muista Tuijussuontien varren kiinteistöstä siinä, että siinä on harjoitettu aina pelkästään toimisto- ja majoitustoimintaa, kun taas muilla kiinteistöillä toiminta painottuu teolliseen toimintaan.
Rakennusvalvonta on suorittanut naapureiden kuulemisen. Poikkeamisluvasta on jätetty kolme muistutusta, joissa vastustetaan hanketta koska sen oletetaan aiheuttavan alueelle mm. järjestyshäiriöitä, kiinteistöjen arvonlaskua ja pysäköintiongelmia.
Liitteenä on poikkeamishakemus, hankkeesta jätetyt muistutukset, asemakaavaote määräyksineen sekä asema- ja pohjapiirrokset.
Liitteet |
2 |
Poikkeamishakemus, Tuijussuontie 10 |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta hyväksyy *** poikkeamisanomuksen, jolla haetaan lupaa tontilla 6-6001-6 osoitteessa Tuijussuontie 10 sijaitsevan toimistorakennuksen saneeraamiselle kokonaan majoituskäyttöön, koska se ei aiheuta maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n mukaista haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Lupa poikkeamiseen on voimassa yhden vuoden, jona aikana rakennuslupaa on haettava. Rakennusluvan yhteydessä on selvitettävä rakennuksen pohjaratkaisuun ja julkisivuihin tehtävien muutosten lisäksi paikoituksen riittävyys ja muihin asumiseen liittyvien pihajärjestelyjen toimivuus.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Jonni Moislahti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 20.40.
Tiedoksi |
|
Varsinais-Suomen ELY-keskus / Risto Rauhala |
|
|
*** |
|
|
Muistuttajat |
|
|
Petri Ojanen, ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |