RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.10.2019/Pykälä 140
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sijaintikartta, Ounelantien alue |
|
Asianro 444/10.03.01.00/2015 |
§ 140
Ounelantien alueen katusuunnitelmien vahvistaminen
Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 14.10.2019:
Tekninen keskus / kunnallistekniset palvelut on suunnitteluttanut Ounelantien alueen katu- ja vesihuoltolinjojen saneeraussuunnitelmat.
Suunnitelmat ovat nähtävillä kokouksessa ja ryhmähuoneissa ennen kokousta. Sijaintikartta on oheismateriaalina.
Nähtävilläolo kevät 2019
Katusuunnitelmat K VII 379–K VII 386 ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 18.4.–8.5.2019. Nähtävilläoloaikana jätettiin kolme muistutusta.
*** osoitteessa *** toivoo, että Vihtiläntien linjausta muutetaan kauemmas asuinrakennuksesta.
Vastine:
Tällä hetkellä kadun linjaus on keskellä katualuetta. Kadun linjauksen siirtoa hankaloittaa Vihtiläntien toisella puolella sijaitsevan naapurin ja *** kiinteistöjen merkittävä korkeusero. Rakentamisen yhteydessä kadun linjaus pyritään viemään kauemmas *** asuinrakennuksesta mahdollisuuksien mukaan.
*** toivovat muistutuksessaan, että ajoratakavennuksin toteutettava hidaste suunniteltaisiin myös Prännikadulle Ounelantien ja Vihtiläntien välille.
Vastine:
Alueella on alhainen nopeusrajoitus ja liikenne koostuu pääosin alueen asukkaista, joten hidasteille ja korotuksille ei ole tarvetta.
*** toteaa muistutuksessaan, että Ounelantielle suunniteltu korotettu liittymä pitäisi olla Prännikadun liittymässä nyt suunnitellun Kotatien liittymän sijaan. *** mielestä samanlainen korotettu liittymä olisi syytä rakentaa Vihtiläntielle Prännikadun liittymän kohdalle.
Vastine:
Korotuksista aiheutuvat tärinät ja turhat kiihdytykset koetaan useasti häiritsevinä Ounelantien ja Vihtiläntien kaltaisilla asuntokaduilla, kun rakennukset ovat lähellä katua. Uusien hidasteiden rakentamista harkitaan tarkkaan. Nykyisten käytäntöjen mukaan korotettuja suojateitä tai hidasteita rakennettaan vain kohteisiin, joissa korotuksella turvataan kevyen liikenteen kulkua, erityisesti koulujen ja päiväkotien kohdalle.
Ounelantien korotus Kotatien liittymässä poistetaan katusuunnitelmista ja suunnitelmat asetetaan uudelleen nähtäville.
Nähtävilläolo syksy 2019
Katusuunnitelmat K VII 379–K VII 386 ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti uudestaan julkisesti nähtävillä 23.9.–7.10.2019. Suunnitelmista oli poistettu edellisen nähtävilläoloajan jälkeen Ounelantien korotus Kotatien liittymästä. Nähtävilläoloaikana jätettiin neljä muistutusta.
*** toivovat muistutuksessaan, että ajoratakavennuksin toteutettava hidaste suunniteltaisiin Prännikadulle Ounelantien ja Vihtiläntien välille. He toteavat muistutuksessaan, että samoja periaatteita on noudatettava koko alueella.
Vastine:
Kavennukset katualueella haittaavat mm. kadun talvikunnossapitoa. Nyt nähtävillä olleissa katusuunnitelmissa ei esitetä kavennuksia millekään alueen kaduista, joten myös Vihtiläntien nykyiset kavennukset tullaan poistamaan.
*** toteaa muistutuksessaan, että Ounelantielle alkuperäisessä suunnitelmassa esitetty korotettu liittymä pitää palauttaa takaisin suunnitelmaan, koska alueella on paljon kevyttä liikennettä, eikä erillistä kevyen liikenteen väylää ole ja lisäksi alueella ajetaan jatkuvasti ylinopeutta.
*** toteaa muistutuksessaan, että alueen alhainen nopeusrajoitus ei poista hidasteiden tarvetta.
*** toivoo muistutuksessaan korotusta Ounelantielle Ounelantie 13 ja 15 välille, asemakaavassa olevan puistoväylän kohdalle. Lisäksi hän toivoo, että Ounelantielle asetettaisiin kolmiot Prännikadun liittymään korostamaan Ounelantien kulkijoille väistämisvelvollisuutta. Muistutuksessaan hän myös toteaa, että alueella on paljon koululaisliikennettä.
Vastine edellisiin muistutuksiin:
Ounelantiellä on mitattu nopeuksia viikon ajan lokakuussa 2019. Kaikkien ajoneuvoluokkien keskiarvonopeus oli 26 km/h. 80 % ajoneuvoista ajoi alle 30 km/h ja alle 35 km/h ajoi 96 % ajoneuvoista. Suurin mitattu nopeus henkilöautolla oli 44 km/h.
Asemakaavassa Ounelantien etelä- ja pohjoispuolen puistoissa on ohjeellinen merkintä puistoväylälle. Tälle väylälle ei ole ollut tarvetta, eikä sitä ole siksi toteutettu. Mikäli väylä rakennetaan, niin siinä yhteydessä pohditaan uudestaan korotuksen tarvetta Ounelantielle.
Ounelantien ja Prännikadun liittymä on tasa-arvoinen liittymä. Kolmiot Ounelantiellä muuttaisivat väistämisvelvollisuuden liittymässä. Tasa-arvoisia liittymiä suositaan asuntoalueilla, koska ne hillitsevät ajonopeuksia.
Katujen rakentamisen kustannusarviot ovat seuraavat:
Vihtiläntie 126 877 €
Pyölinkuja 50 805 €
Prännikatu 52 623 €
Ounelantie + Liponkuja 289 569 €
Yhteensä 519 874 €
Raision Vesi Oy saneeraa ja rakentaa kustannuksellaan alueen vesihuollon samassa aikataulussa kaupungin katujen kanssa.
Oheismateriaali |
2 |
Sijaintikartta, Ounelantien alue |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta
- vahvistaa Vihtiläntien, Pyölinkujan, Prännikadun (väli Vihtiläntie–Ounelantie), Ounelantien ja Liponkujan katusuunnitelmat nähtävillä olleessa muodossa
- hyväksyy katujen rakentamisen kustannusarvion.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Muistutuksen jättäneet |
|
|
Anu Kasanen (kuulutusta varten) |
|
|
Anders Öström, Raision Vesi Oy |
|
|
Laura Niemi, maankäyttöpalvelut |
|
|
Riku Järvinen, kunnallistekniset palvelut |
|
|
Jarmo Sulonen, kunnallistekniset palvelut |
|
|
Marika Nurmikko, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |