RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 28.10.2019/Pykälä 261
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 981/01.02.03/2019 |
§ 261
Ansiomerkkien hakeminen
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Liitteenä luettelo viranhaltijoista, työntekijöistä ja luottamushenkilöistä, joilla täyttyy 20 tai 30 vuoden kunnallinen palvelu vuonna 2019, sekä luottamushenkilöistä, joilla täyttyy 10 vuoden palvelus Raision kaupungin luottamustoimissa.
Käytäntönä on ollut, että merkinsaajilta tiedustellaan, haluavatko he Kuntaliiton ansiomerkin vai Raision oman korun. Luottamustoimissa 10 vuotta palvelleille huomionosoituksena on Raisio-aiheinen neula, jonka vastaanottamista heiltä kysytään.
Liitteet |
2 |
Ansiomerkkien saajat 2019 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että oheisessa liitteessä mainituille henkilöille haetaan heidän ilmoituksensa perusteella Kuntaliiton ansiomerkki tai luovutetaan Raisio-aiheinen koru.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |