RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 30.09.2019/Pykälä 243
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 939/10.04.00/2019 |
§ 243
Lausunto YH-Tammi Oy:n Raision Loimukatu 4 -nimisen vuokratalohankkeen toteuttamisesta
Kaupunginarkkitehti Olli Arvola ja vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA pyytää Raision kaupungin lausuntoa YH-Tammi Oy:n vuokratalohankkeen toteuttamisesta Raisioon Kerttulan kaupunginosan korttelin 3099 tontille 5. Kohde sijaitsee osoitteessa Loimukatu 4.
Kyseessä oleva rakennuspaikka kuuluu ns. Kisakylän alueeseen, jonne on valmistunut asemakaava ja asemakaavamuutos vuonna 2017. Kisakylän asuinalue sijaitsee Kerttulan urheilukeskuksen ja ulkoilualueen välittömässä läheisyydessä. Alueelle on mahdollista rakentaa yhteensä kahdeksan viisikerroksista asuintaloa, jotka sijoittuvat kahteen kortteliin Loimukadun molemmin puolin.
Kortteli 3099 sijoittuu tonttikatuna toimivan Loimukadun eteläpuolelle. Korttelialueen neljästä asuinkerrostalosta ensimmäinen on jo täysin valmistunut ja kaksi on rakenteilla. Nyt kyseessä oleva hanke sijoittuu korttelialueen viimeiselle rakentamattomalle tontille.
Kisakylän kerrostaloalueelta on matkaa noin kilometri Raision kaupungin ydinkeskustaan, jonne on hyvät kevyenliikenteen yhteydet sekä Kerttulantietä että urheilukeskuksesta lähtevää Keskuspuistoa pitkin.
Kaupunginvaltuusto on 29.1.2018 § 7 hyväksynyt Raision kaupungin asunto-ohjelman vuosille 2018-2025. Valtuusto päätti asettaa ohjelman tavoitteeksi asuntojen hallintamuodon osalta, että vuokra-asuntojen määrä nostetaan 25 prosenttiin. Vuokra-asuntojen tilastollinen osuus tällä hetkellä on 22 prosenttia. Valtuuston päätöksen mukaisesti Raisioon tulisi rakentaa lisää vuokra-asuntoja.
YH-Tammi Oy:n vuokratalohanke soveltuu Raision asuntomarkkinoille. Raision kaupunki puoltaa korkotukilainan myöntämistä hankkeelle vuokra-asuntojen rakentamiseksi.
Oheismateriaali |
24 |
Hakemus YH-Tammi Oy |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Raision kaupunki puoltaa korkotukilainan myöntämistä hankkeelle vuokra-asuntojen rakentamiseksi ja antaa hakemuksesta esittelytekstissä olevan lausunnon.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sanna Tammilehto, Konsernihallinto |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |