RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.09.2019/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1085/00.02.02/2018 |
§ 73
Ympäristölautakunnan lokakuun kokouksen siirtäminen
Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 4.9.2019:
Raision kaupungin hallintosäännön 2 luvun 6 §:n mukaan: ”Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä kokousaikatauluun muutoksia. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.”
Tekninen lautakunta päätti 26.10.2018 § 78 vuoden 2019 kokouspäivistään. Lokakuun kokous päätettiin pitää 10.10.2019. Talousarvioaikataulun takia kokousta pitäisi siirtää myöhemmäksi.
Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila
Ympäristölautakunta päättää, että ympäristölautakunnan kokous 10.10.2019 siirretään pidettäväksi 24.10.2019 klo 17.00 alkaen. Lautakunnan tarkastettu pöytäkirja julkaistaan yleisessä tietoverkossa kokousta seuraavana tiistaina.
Päätös
Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |