RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 02.09.2019/Pykälä 222
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 94/01.01.01/2019 |
§ 222
Terveydenhoitajien vakanssien vuosilomasijaisuuksien täyttölupa
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg on jättänyt oheismateriaalin mukaiset vakanssien täyttölupahakemukset.
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Hakemukset sisältävät vuosilomasijaisuudet Raision ja Ruskon äitiys- ja lastenneuvoloissa syksylle 2019 ja keväälle 2020 sekä ajalle 1.5. – 31.9.2020.
Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:
Säästötoimenpiteenä pidättäydytään täyttöluvan myöntämisestä kuluvan vuoden loppuun. Mikäli rekrytoinnille tulee pakottava ns. force majeure tarve, tai täyttämättä jättäminen aiheuttaa suuremman kustannuksen tai tulomenetyksen kuin täyttö, on johtaville viranhaltijoilla oikeus ja velvollisuus täyttää tehtävä.
Oheismateriaali |
6 |
Täyttölupahakemus terveysneuvonta vuosilomasijaisuudet 2019-20 syksy ja kevät RuskoRaisio |
|
7 |
Täyttölupahakemus terveysneuvonta vuosilomasijaisuudet kesä 2020 RuskoRaisio |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto ei myönnä haettua täyttölupaa terveydenhoitajien vuosilomasijaisuuksille. Vuoden 2020 osalta asia tulee käsitellä myöhemmin.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Janne Laulumaa saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:23.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Arto Raassina, Terveyspalvelut |
|
|
Jaana-Sofia Saarinen, Terveyspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |