RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.09.2019/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 839/01.02.01/2019 |
§ 123
Esitys oto-töistä teknisen keskuksen henkilökunnalle maksettavista korvauksista v. 2019
Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.9.2019:
Tekninen johtaja esittää, että oheismateriaalin mukaisista vähintään 10 työpäivän pituisista sijaisuuksista maksetaan esityksen mukaiset korvaukset.
Työehtosopimusten mukaan, jos viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä. Vuosilomasijaisuuksissa tehtäväkohtaisen palkan korottaminen koskee vähintään kaksi viikkoa kestäviä yhtäjaksoisia sijaisuuksia.
Soveltamisohjeessa todetaan, että ”Tehtävän vaativuuden muutoksen perusteena voi olla mm. siirto toiseen virkaan tai tehtävään, määräaikainen lisätehtävä tai tehtävien muuttaminen olennaisesti vaativammaksi tai vähemmän vaativaksi.”
Raisiossa on ollut käytäntönä, että oto-korvauksena suoritetaan pääsääntöisesti 5 %:n suuruinen korvaus ja poikkeustapauksessa 10 %:n suuruinen korvaus. Esityksistä ilmenevät, millä tavalla tehtävät ovat muuttuneet vaativammiksi sijaisuuksien aikana.
Oheismateriaali |
1 |
Oto-korvaus, perustelut |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta päättää, että *** tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 5 % ajalla 8.–28.7.2019 ja *** tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 5 % ajalla 15.7.–4.8.2019.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Palkkasihteerit |
|
|
*** |
|
|
*** |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |