RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.08.2019/Pykälä 197
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, toiminnanohjaaja, Hulvela |
|
Asianro 804/01.01.00/2019 |
§ 197
Toiminnanohjaajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg on jättänyt liitteen mukaiset vakanssien täyttölupahakemuksen ja vakanssin perustiedot -lomakkeet.
Samalla on tarkoitus lakkauttaa yksi lähihoitajan vakanssi.
Liitteet |
1 |
Vakanssin perustiedot, toiminnanohjaaja, Hulvela |
Oheismateriaali |
1 |
Toiminnanohjaajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi, Hulvela |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.9.2019 lukien toiminnanohjaajan kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on Hulvelan palvelukeskus.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaan.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
4. Samasta ajankohdasta lakkautetaan lähihoitajan vakanssi n:ro 260070.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |