RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 02.09.2019/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 581/00.01.01/2017 |
§ 92
Työterveyspalvelujen tuotantotavan muutoksen edellyttämät muutokset hallintosääntöön
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 26.8.2019 266 §
”Johtava ylilääkäri Arto Raassina ja kaupunginlakimies Outi Reinikainen 21.8.2019:
Raision kaupunginhallitus on 6.5.2019 tekemällään päätöksellä § 166 ja 167 päättänyt luovuttaa Raision kaupungin Aurinkoristeys-työterveysyksikön Pihlajalinna Turku Oy:lle ja ostaa Raision kaupungin omalle henkilöstölleen tarvitsemat työterveyshuoltopalvelut Pihlajalinna Turku Oy:ltä. Lisäksi Raision kaupunki siirtää vastaanottajalle järjestämisvastuullaan olevien yritysten työterveyshuollon palvelut (terveydenhuoltolaki 18 §). Palvelutuotannon siirto tapahtuu 1.9.2019, jonka jälkeen Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus ei enää tuota työterveyshuollon palveluita.
Työterveyshuollonpalveluiden tuotantotavan muutos edellyttää muutoksia Raision kaupungin hallintosääntöön.
Työterveysjaoston tehtävänä on ollut työterveyshuollon tuottamisvelvoitteen toteuttaminen. Nyt kun työterveyshuollon tuottaminen siirtyy Pihlajalinna Turku Oy:lle, Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus ei enää tuota työterveyshuoltopalveluita. Näin ollen sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen työterveysjaosto tulee lakkauttaa. Työterveyshuolto poistuu myös sosiaali- ja terveyskeskuksen organisaatiosta. Näiden muutosten takia Raision kaupungin hallintosäännön 16 luvun 121-125 §:istä poistetaan työterveysjaostoa koskevat kirjaukset.
Työterveyshuoltopalveluiden järjestämisvastuu säilyy tuotantotavan muutoksesta huolimatta Raision kaupungilla, joten hallintosäännön 10 luvun 107 §:ään lisätään 34. kohta, jossa järjestämisvastuun todetaan jatkossa olevan kaupunginhallituksella. Selvyyden vuoksi muutetaan myös konsernijaoston tehtäviä koskevia kirjauksia hallintosäännön 4 luvun 28 §:ssä.
Kaikki hallintosääntöön ehdotetut muutokset ilmenevät liitteestä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että Raision kaupungin hallintosääntöä muutetaan valmistelusta ja tarkemmin liitteestä ilmenevällä tavalla ja että muutokset tulevat voimaan 6.9.2019 alkaen.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”
Liitteet |
3 |
Työterveyshuollon tuotantotavan muutoksen edellyttämät hallintosäännön muutokset |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
ehdottaa valtuustolle, että Raision kaupungin hallintosääntöä muutetaan valmistelusta ja tarkemmin liitteestä ilmenevällä tavalla ja että muutokset tulevat voimaan 6.9.2019 alkaen.
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |