RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.06.2019/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2019-2021 | |
Indikaattorit 2018 | |
Lautakuntien lausunnot hyvinvointisuunnitelmasta |
|
Asianro 983/00.01.02/2018 |
§ 72
Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2021
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 8.10.2018 359 §
”Sosiaalipalveluiden johtava asiantuntija Arja Iho:
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioon ottaminen
Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on päätöksenteon ja ratkaisujen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon tehtävien päätösten ja ratkaisujen vaikutukset väestön terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
(Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 11).
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa on kunnan lakisääteinen velvollisuus. Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.
Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Jos sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestetty useamman kunnan yhteistoimintana, yhteistoiminta-alueen on osallistuttava asiantuntijana eri toimialojen väliseen yhteistyöhön sekä sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointiin alueen kunnissa.
(Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 11)
Hyvinvointisuunnitelma
Laaja hyvinvointikertomus vuosilta 2013-2016 hyväksyttiin valtuustossa 11.12. 2017 (§ 199). Hyvinvointikertomuksesta esiin nousseiden kehittämiskohteiden ja kaupungin hyväksytyn strategian mukaisten painopisteiden perusteella laadittiin valtuustokauden mittainen hyvinvointisuunnitelma monialaisena yhteistyönä. Suunnitelman laadintaan osallistui laajasti eri tahoja kaupungin eri sektoreilta ja lapsiperheiden järjestökentältä. Kokoontumisia oli yhteensä kuusi: 8.3., 16.4., 30.5., 22.8., 14.9. ja 28.9. Laadinnassa käytettiin apuna Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen erityissuunnittelijan työpanosta. Suunnitelma jakautuu kolmeen osaan: 1) kaupungin elinvoiman vahvistamiseen, 2) hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja 3) aktiivisen ja tyydyttävän vapaa-ajan mahdollistamiseen. Kohta 2 on jaettu ikäkaariajattelun mukaisiin luokkiin. Kaikkiin tavoitteisiin on kirjattu keinojen ja resurssien ohella vastuutahot, mittarit ja toteutusaikataulu.
Hyvinvointisuunnitelman perusajatuksena on edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia vahvistamalla ehkäiseviä palveluita. Jos tavoitteissa onnistutaan, saavutetaan lisääntyneen hyvinvoinnin lisäksi viihtyisämpi kaupunkiympäristö ja korjaavien kustannusten aleneminen.
Hyvinvointisuunnitelman rinnalla valmistellaan yksityiskohtaisempia ohjelmia erityistä huomiota vaativille tai laajoille väestöryhmille (ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma, kotouttamisohjelma, ehkäisevä päihde- ja mielenterveystyön suunnitelma).
Hyvinvointisuunnitelman laadintaan osallistuivat:
Juha Sandberg, sosiaali- ja terveyskeskus, sosiaali- ja terveysjohtaja
Arto Raassina, terveyspalvelut, johtava ylilääkäri
Päivi Kokkila, terveyskeskus, ylilääkäri
Hannele Elo-Kuru, perhepalvelut/lastensuojelu, johtava sosiaalityöntekijä
Jaana-Sofia Saarinen, terveyskeskus, ylihoitaja
Sari Tanninen, ikäihmisten palvelut, johtava hoitaja
Leena Lahti, sosiaalipalvelut, johtava sosiaalityöntekijä
Kimmo Rinne, työllisyyspalvelut, työllisyyspalvelujohtaja
Maiju Hämäläinen, perhepalvelut, vastaava perheohjaaja
Marja-Leena Borgman, lastensuojelu, vastaava sosiaalityöntekijä
Minna Lehtinen, perhepalvelut, palveluohjaaja
Mari Hämölä, tekninen keskus, rakennuttajainsinööri
Juha-Pekka Lehmus, sivistyskeskus, sivistysjohtaja
Janne Ahlqvist, perusopetus, yläkoulun rehtori
Sari Aaltonen, perusopetus, Friisilän alakoulun rehtori
Tuija Elomäki, perusopetus, koulupsykologi
Päivi Rantanen, varhaiskasvatus, varhaiskasvatusjohtaja
Tarja Äikäs (aiemmin Juha-Matti Sillanpää), päiväkodin johtaja
Tiina Salo, kulttuuri- ja kirjastopalvelut, kirjasto- ja kulttuuripalvelu johtaja
Reijo Hakorinta, nuoriso- ja liikuntapalvelut, nuoriso- ja liikuntapalvelujohtaja
Jouko Lappi, nuorisopalvelut, nuorisosihteeri
Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt, hallinto- ja kehittämispäällikkö
Ville Santalahti (aiemmin Hanna Lohijoki), Vasso, erityissuunnittelija
Arja Iho, sosiaali- ja terveyspalvelut, johtava asiantuntija
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää pyytää lautakunnilta lausunnot liitteen mukaisesta hyvinvointisuunnitelmasta.
Päätös Esittelijä teki seuraavan lisäyksen päätösehdotukseen: Lausunnot pyydetään 19.11.2018 mennessä.
Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti lisäys mukaan lukien.
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 21.09.”
Kaupunginhallitus 3.12.2018 439 §
”Sosiaalipalveluiden johtava asiantuntija Arja Iho 28.11.2018:
Raision kaupungin hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2021 käsiteltiin kaupunginhallituksessa ensimmäisen kerran 8.10.2018, jossa päätettiin lähettää se lausunnolle eri lautakuntiin. Lautakuntien näkemykset pyydettiin 19.11. mennessä.
Sivistyslautakunta, sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta, tekninen lautakunta, vapaa-aikalautakunta ja ympäristölautakunta antoivat omat lausuntonsa ja kommenttinsa määräaikaan mennessä. Seuraavaksi on listattuna lautakuntien kommentit, muutosehdotukset ja lisäykset. Kunkin lautakunnan muutosesitysten jälkeen on arvioitu muutosten huomioimista lopullisessa hyvinvointisuunnitelmassa.
Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta lisäisi suunnitelmaan seuraavat asiat ja sivistyslautakunnan vastuut:
2.1.1 Lukiolaisten poissaolojen vähentäminen
Toimenpiteet: Tiivis seuranta ja pedagoginen keskustelu, kun poissaoloja kertyy yli 50 tuntia
Resurssit ja vastuutahot: Rehtori, opinto-ohjaajat ja ryhmänohjaajat
Mittarit: Poissaolojen määrä
Aikataulu: Jatkuva
2.1.2 Lapset ja nuoret liikkuvat ja harrastavat
Resurssit ja vastuutahot-kohtaan lisäys: Sivistyskeskus
2.1.4 Lukion aloittaneiden osalta tiivis yhteistyö Rasekon kanssa, jotta nuori löytää itselleen sopivimman opintopolun
Toimenpiteet: Opinto-ohjauksen tiivis yhteistyö, jotta keskeyttämisuhan alla oleva opiskelija löytää itselleen sopivan koulumuodon
Resurssit ja vastuutahot: Lukion ja Rasekon opinto-ohjaajat
Mittarit: Niiden keskeyttäneiden lukiolaisten määrä, jotka eivät siirry Rasekon opiskelijoiksi
Aikataulu: Jatkuva
3.1 Raisiossa riittää palveluja ja tekemistä kaiken ikäisille ihmisille
Toimenpiteet: Tarjolla kaikille avoimia, monipuolisia opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia (vapaan sivistystyön kurssit)
Resurssit ja vastuutahot: Sivistyskeskus
Mittarit: Vapaan sivistystyön opetustuntien määrä
Aikataulu: Jatkuva
3.3 Kaikkien väestöryhmien digitaitojen vahvistaminen
Toimenpiteet: Matalan kynnyksen digiopetuksen järjestäminen Raisio-opistossa, kirjastossa ja työllisyyspalveluissa
Resurssit ja vastuutahot: Sivistyskeskus
Mittarit: Vapaan sivistystyön TVT-opetustuntien määrä
Aikataulu: Jatkuva
Sivistyslautakunnan lausunnon huomioiminen
Sivistyslautakunnan lisäykset voidaan ottaa kaikki hyvinvointisuunnitelmaan, koska mikään niistä ei vaadi suuria taloudellisia resursseja. Ainoa menolisäys ovat Raisio-opiston vapaan sivistystyön kurssit ja digikurssien järjestäminen kirjaston ja työllisyyspalveluiden lisäksi Raisio-opistossa. Lukiolaisten poissaolojen tiivis seuranta ja varhainen puuttuminen ovat työtapojen kehittämistä. Myös vastuutahojen lisäys on hyvä ja hyväksyttävä, koska lautakunta lisäsi oman sektorinsa vastuuta.
Lukiolaisten ja mahdollisten lukio-opinnot keskeyttävien huomioiminen samalla tavalla kuin perusopetuksessa ja ammattiopistossa opiskelevien kohdalla tehdään, on tärkeä lisäys suunnitelmaan. Keskeyttämään päätyvien lukiolaisten kohdalla opinto-ohjaajien tulee pohtia nuoren kanssa toinen, sopivampi opintopolku.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan lisääminen on keskeistä terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa ja sivistyslautakunnan esitys omasta vastuuroolistaan lisätään suunnitelmaan.
Vapaan sivistystyön tuntien määrän lisääminen on hyvä tavoite parantaa kuntalaisten palveluja kohtuullisin kustannuksin. Jyri Mannisen esitutkimuksen - Suomi nousuun sivistystyöllä - mukaan kansalaisopistotoimintaan sijoitettu euro palaa takaisin 3,4-5,6- kertaisena (Koulutuksen taloudellinen arviointi, Social Return Investment). Vaihteluväli johtuu taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin vaikeuden tuottamasta virhemarginaalista. Taloudelliset tuotot ja hyödyt ovat yhteisölle ja yhteiskunnalle paljon suuremmat kuin yksilölle, vaikka yksilön saamat hyödytkin ovat huomattavat.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Hyväksyi hyvinvointisuunnitelman ilman muutos- ja lisäysehdotuksia.
Tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta esittää poistettavaksi seuraavat kohdat:
1. Elinvoima
Poistetaan kokonaan tämä kohta tai vaihtoehtoisesti:
1.1 Asukasluku kasvaa
Resurssit ja vastuutahot ja mittarit: Tekninen keskus vastuutahona poistetaan
1.2 Tehokas joukkoliikenne, kattavat ja tiheät vuorot
Resurssit ja vastuutahot ja mittarit: Tekninen keskus vastuutahona poistetaan
1.3 Arkiliikunnan edellytysten parantaminen
Resurssit ja vastuutahot: Tekninen keskus yhtenä vastuutahona poistetaan.
Tekninen keskus yhtenä vastuutahona poistetaan tai ainakin teknisen keskuksen toimenpiteiden ja mittareiden osalta kohdat 1.1., 1.2. ja 1.3.
Hyvinvointisuunnitelmaan tulee lisätä toimenpiteiden vaatimat taloudelliset ja henkilöresurssit.
Hyvinvointisuunnitelmaan tulee huomioida yhteistyö kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa.
Hyvinvointisuunnitelma aikataulut tulee tarkentaa.
Hyvinvointisuunnitelmassa tulee huomioida Ruskon sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen eri toimialojen (Ruskon sivistys- ja tekninen toimi) välinen yhteistyö ja sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointi.
Teknisen lautakunnan lausunnon huomioiminen
Kohtaa 1 ei voida poistaa, koska kunnan elinvoimaisuus on merkittävä terveyttä, hyvinvointia ja niiden edellytysten parantamista tukeva keino.
Kohtien 1.1., 1.2. ja 1.3. osalta ei teknisen keskuksen vastuuta toimenpiteistä ja mittarien toteutumisesta voida poistaa, koska ne kuuluvat sen toimialaan. Kohtiin 1.1 ja 1.2 lisätään vastuutahoksi konsernihallinto ja kohtaan 1.1 lisäksi elinvoimapäällikkö.
Vapaa-aikalautakunta
Vapaa-aikalautakunta esittää lisäyksen:
2.1.2. Lapset ja nuoret liikkuvat ja harrastavat
Resurssit ja vastuutahot: Sivistyskeskus
Vapaa-aikalautakunnan lausunnon huomioiminen
Hyvinvointisuunnitelmaan lisätään kohtaan 2.1.2. vastuutahoksi sivistyskeskus.
Ympäristölautakunta
1.3 Arkiliikunnan edellytysten parantaminen
Toimenpiteet: Luontopolkujen kehittäminen ja kunnostaminen ja lähivirkistysalueiden säilyttäminen.
1.9. Koko kaupunkialueen kehittämisessä otetaan huomioon esteettömyys
Toimenpiteet: Suunnittelijoiden ja rakentajien valinnassa otetaan huomioon esteettömyysosaaminen.
Ympäristölautakunnan lausunnon huomioiminen
Hyvinvointisuunnitelmaan lisätään kohtaan 1.3. toimenpiteisiin luontopolkujen kehittäminen ja kunnostaminen ja lähivirkistysalueiden säilyttäminen. Vastuutahot, mittarit ja aikataulu pysyvät ennallaan.
Lisätään 1. osioon Elinvoima kohta 1.9. toimenpide ”Suunnittelijoiden ja rakentajien valinnassa otetaan huomioon esteettömyysosaaminen”. Vastuutahoksi määritellään tekninen keskus, mittariksi toteutuneet rekrytoinnit ja aikataulu 2019 alusta alkaen jatkuvaa.
Liitteenä olevaan hyvinvointisuunnitelmaan on tehty esitetyt ja tarpeelliset muutokset. Suunnitelman toteutumista arvioidaan vähintään kerran vuodessa, mutta osaa tavoitteista arvioidaan useammin.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen hyvinvointisuunnitelman 2017-2021 omalta osaltaan ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti puheenjohtajan ehdotuksesta yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.”
Kaupunginhallitus 3.6.2019 194 §
”Johtava asiantuntija Arja Iho 27.5.2019:
Laaja hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 valmisteltiin laajassa työryhmässä, jossa oli edustus kaupungin eri sektoreilta ja yksiköistä. Suunnitelma hyväksyttiin sosiaali- ja terveyslautakunnassa, sivistyslautakunnassa, vapaa-aikalautakunnassa, teknisessä lautakunnassa ja ympäristölautakunnassa. Kaupunginhallitus palautti suunnitelman uuteen valmisteluun 3.12.2018.
Hyvinvointisuunnitelma nähtiin tarkoituksenmukaiseksi valmistella kaupunginjohtajan johdolla keskusten johtajien kanssa. Vuosille 2019-2021 laadittua suunnitelmaa on käyty läpi kahdessa kokouksessa, 21.1. ja 17.4., joissa ovat olleet läsnä kaupunginjohtaja Ari Korhonen, tekninen johtaja Antti Korte, sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja Arja Iho.
Tässä hyvinvointisuunnitelmassa laajin osuus koskee lapsia, nuoria ja lapsiperheitä, koska tämä suunnitelma sisältää lakisääteisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman.
Hyvinvointisuunnitelmassa on esitetty useita erilaisia keinoja hyvinvoinnin parantamiseksi. Resurssien ja painopisteiden puitteissa valitaan ne, joita lähdetään toteuttamaan ja joihin varaudutaan talousarvion laadinnan yhteydessä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen hyvinvointisuunnitelman 2017-2021 omalta osaltaan ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”
Liitteet |
8 |
Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2019-2021 |
|
9 |
Indikaattorit 2018 |
Oheismateriaali |
1 |
Lautakuntien lausunnot hyvinvointisuunnitelmasta |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan hyvinvointisuunnitelman 2017-2021.
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tanja Parkko, talousasiantuntija Ari Mäkinen ja elinvoimapäällikkö Samu Mattila poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.55.
Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.02-20.10.
Järjestelmäasiantuntija Ilari Nummila poistui kokouksesta klo 20.05.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |