RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, psykologiharjoittelija |
|
Asianro 589/01.01.00/2019 |
§ 125
Psykologiharjoittelijan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg esittää:
Perheneuvolaan ollaan hankkimassa psykologian harjoittelijaa 5.8.2019 lukien viideksi kuukaudeksi. Psykologian harjoittelija on lähes valmis psykologi, jolla on suoritettuna kaikki ammatillisen valmiuden kurssit. Harjoitteluun on korkeakoulun harjoittelutuki, jolloin harjoittelijasta aiheutuvat palkkakustannukset ovat vähäiset.
Harjoittelijan työpanos on tarpeellinen lisä perheneuvolan asiakastyön turvaamiseksi. Harjoittelijan palkkaamisella ja hyvän harjoittelukokemuksen tarjoamisella voi jatkossa olla vaikutusta perheneuvolan psykologien rekrytointiin Raisioon.
Vakanssin perustiedot lomake esityslistan liitteenä.
Liitteet |
6 |
Vakanssin perustiedot, psykologiharjoittelija |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 5.8.2019 lukien viiden kuukauden ajaksi määräaikainen psykologian korkeakouluharjoittelijan vakanssi, jonka sijoituspaikka on perheneuvola.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |