RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työttömyys maaliskuu 2019 |
|
Asianro 582/14.00.01/2019 |
§ 122
Työllisyystilanne Raisiossa maaliskuussa 2019
Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:
Maaliskuun lopussa Raisiossa oli 717 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee, nyt 53 henkilöllä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä väheni 21 prosentilla eli 196 henkilöllä.
Maaliskuun lopussa Raision työttömyysaste oli 6,1 %, kun se vuotta aiemmin oli 7,8 %.
Turun seutukunnassa työttömyysaste oli 8,7 %, kun se vuotta aiemmin oli 9,8 %. Turun työttömyysaste oli 11,0 %.
Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita oli maaliskuussa 163 henkilöä. Heidän määränsä väheni vuoden aikana 98 henkilöllä.
Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 89 (40 vähemmän kuin vuotta aiemmin). Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 292. Heidän määränsä väheni vuoden aikana 88 henkilöllä.
Oheismateriaalissa on lisäkuvausta työttömyystilanteesta.
Oheismateriaali |
2 |
Työttömyys maaliskuu 2019 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |