RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, erityisluokanopettaja, Paraskoulu-hanke |
|
Asianro 594/01.01.00/2019 |
§ 127
Määräaikaisen erityisluokanopettajan viran perustaminen
Sivistyskeskus on jättänyt liitteen mukaiset vakanssin perustiedot -ja täyttölupalomakkeet.
Kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämistä koskevasta hankkeesta, johon on saatu rahoitus opetushallitukselta.
Liitteet |
8 |
Vakanssin perustiedot, erityisluokanopettaja, Paraskoulu-hanke |
Oheismateriaali |
5 |
Erityisluokanopettajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi, Paraskoulu-hanke |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan ajalle 1.8.2019 – 31.7.2020 erityisluokanopettajan virka, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on sivistyskeskus.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaan.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sivistyskeskus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |