RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.04.2019/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 591/00.00.00.01/2019 |
§ 52
Valtuutettu Jukka Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien vaalimainosten keskitettyä kiinnittämistä Raision virallisilla paikoilla
Valtuutettu Jukka Rantala jätti seuraavan aloitteen:
“Raision kaupungilla on 18 virallista vaalimainostelinepaikkaa. Kaupunki huolehtii telineiden paikoilleen viemisestä ja poistamisesta. Jokainen puolue huolehtii mainosten kiinnittämisestä telineisiin itsenäisesti.
Tämä on jo ekologisesti täysin järjetön tapa, että kahdeksan puoleen vapaaehtoiset ajelevat peräkkäin 18 paikkaan omilla autoillaan ympäri kaupunkia. Olen ollut asiasta kahteen kertaan yhteydessä kaupungin työnjohtoon, mutta siihen ei ole saatu muutosta.
Turussa ja Naantalissa puolueet toimittavat kaupungin ilmoittamaan määräaikaan mennessä julisteet kaupungille keskitetysti ja kaupunki huolehtii niiden kiinnittämisen telineisiin. Esitämme, että tämä käytäntö otetaan käyttöön myös Raisiossa.
Samalla tulee tarkastella myös telineiden määrä ja niissä olevien puolueiden paikat. Nyt eduskuntavaaleissa kaikissa telineissä ei ollut joka puolueelle julistepaikkaa. Puolueiden julistepaikkojen määrät eivät myös olleet tasapuoliset.
Raisiossa 29.4.2019
Jukka Rantala Harri Seikola
Tuija Hyytiä Anita Ruusuranta
Mikko Kaamanen Pekka Heikkilä
Merja Niemi Jari Pulkkinen
Jukka A. Rantala Jari Salonen
Tanja Parkko Helena Viljanen
Janette Broberg Sari Packalén
Mika Koivisto”
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |