RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.04.2019/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 525/10.04.00/2019 |
§ 98
Lausunto TA-Asumisoikeus Oy:n Porekatu 4 -nimisen asumisoikeuskohteen toteuttamisesta korkotukilainalla
Kaupunginarkkitehti Olli Arvola ja vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:
TA-Asumisoikeus Oy pyytää Raision kaupungin lausuntoa kerrostalo- ja rivitalokohteen toteuttamiseksi Raisioon Kerttulan kaupunginosaan. Kerrostalokohde sijaitsee korttelin 374 tontilla 2 osoitteessa Porekatu 4 ja sille saa asemakaavan mukaan rakentaa 1500 kem2 kokoisen asuinkerrostalon. Tontille suunnitellussa asuintalossa on 23 asuntoa, joiden keskipinta-ala on n. 60 m2. Rivitalokohde sijaitsee korttelin 375 tontilla 3 osoitteessa Toravuorenkatu 1 ja sille saa asemakaavan mukaan rakentaa asuinrivitaloyhtiön, jonka rakennusoikeus on 1800 kem2. Tontille suunnitellussa kolmessa rivitalossa on yhteensä 17 asuinhuoneistoa, joiden keskipinta-ala on n. 79 m2. Kohteiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on 3300 kem2 ja asuntojen lukumäärä 40.
Molemmat tontit sijaitsevat merkittävän kokoojakadun Raisionkaaren varressa ja niiden väliin jää Toravuorenpuistoon kuuluva puistoalue. Molempien hankkeiden toteutuminen täydentää olemassa olevaa kaupunkirakennetta merkittävästi. Raision keskustaan on matkaa n. 2 km ja lähimpään kouluun ja päiväkotiin n. 600 metriä. Molemmissa kohteissa asuntojen keskipinta-alat ovat niin suuria, että asunnot soveltuvat myös lapsiperheille. Lapsiperheille soveltuvista tilavista kerrostaloasunnoista sekä yksitasoisista rivitaloasunnoista on Raisiossa ollut suuri kysyntä viime vuosina.
TA-Asumisoikeus Oy:n Porekatu 4 -hankkeen sijainti on palveluiden saavutettavuuden ja liikenneyhteyksien kannalta hyvä. Asumisoikeusasuntojen kysyntä on Raisiossa vilkasta ja erityisesti Turun Mayerin telakan ja Uudenkaupungin autotehtaan työvoimakysyntä on lisännyt asuntojen kysyntää. Raision kaupunki puoltaa korkotukilainan myöntämistä hankkeelle asumisoikeusasuntojen rakentamiseksi.
Oheismateriaali |
2 |
TA-Asumisoikeus Porekatu 4 korkotukilainahakemus |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Raision kaupunki puoltaa korkotukilainan myöntämistä hankkeelle asumisoikeusasuntojen rakentamiseksi ja antaa hakemuksesta esittelytekstissä olevan lausunnon.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sanna Tammilehto, Konsernihallinto |
|
|
Olli Arvola, Maankäyttöpalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |