RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.04.2019/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 94/01.01.01/2019 |
§ 111
Opettajien vakanssien täyttölupia
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus on jättänyt oheismateriaalin mukaiset täyttölupahakemukset.
Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:
Kaupungin taloustilanteeseen liittyy tällä hetkellä riski. Kaupungin on harkittava kaikkia syntyviä kustannuksia. Määräaikojen jatkamiselle heinäkuun loppuun ei ole esitetty työn tekemiseen tai työtehtävien olemassaoloon liittyvää perustetta. Jos on oletettavissa, että työ tulee jatkumaan heti elokuussa ja mahdollisesti jatkuu siitä eteenpäin, on harkittava, onko määräaikaisuudelle silloin olemassa perustetta ja tuleeko tehtävä täyttää vakinaisena. Mikäli kyse on määräaikaisuudesta, joka ei tule jatkumaan, on määräaika lähtökohtaisesti päätettävä, kun työtehtäviä ei ole.
Määräaikaisten opettajien osalta tämän hetkinen tilanne on seuraava:
Määräaikainen virkasuhde 31.7.2019 asti:
1. On tehty yhteensä 23:lle opettajalle
2. Näistä päätoimisia opettajia 19
3. Osa-aikaisia yhteensä 4
4.
Uutena työntekijöitä elokuussa 2018 Raision palvelukseen tulleita
yhteensä 4
5. Keväällä 2018 virkasuhteessa Raisiossa olleita yhteensä 19
6.
Kesäajan palkanmaksun piiriin kuuluvien määräaikaisten opettajien
keskimääräinen työkokemus Raisiossa on noin 3 vuotta
Kaupunginhallituksen konsernijaoston tulee harkita olemassa olevaa käytäntöä, sen muuttamista ja muutosten toimeenpanon aikatauluttamista.
Oheismateriaali |
14 |
Luokanopettajan vakanssin täyttölupahakemus, 330023 |
|
15 |
Luokanopettajan vakanssin täyttölupahakemus, 330227 |
|
16 |
Luokanopettajan vakanssin täyttölupahakemus, 330063 |
|
17 |
Luokanopettajan vakanssin täyttölupahakemus, 330073 |
|
18 |
Erityisopettajan vakanssin täyttölupahakemus, 330061 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto myöntää seuraavat vakanssin täyttöluvat:
- luokanopettajan vakanssi n:ro 330023 ajalle 7.8.2019 – 31.7.2020
- luokanopettajan vakanssi n:ro 330227 ajalle 1.8.2019 – 31.7.2020
- luokanopettajan vakanssi n:ro 330063 ajalle 1.8.2019 – 31.7.2020
- luokanopettajan vakanssi n:ro 330073 ajalle 1.8.2019 – 31.7.2020
- laaja-alaisen erityisopettajan vakanssi n:ro 330061 ajalle 1.8.2019 – 31.7.2020.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |