RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.02.2019/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 327/10.03.02.00/2019 |
§ 24
Valtuutettu Tanja Parkon ym. valtuutettujen aloite koskien ekologisten aterimien ja astioiden käyttämistä kaupungin tilaisuuksissa
Valtuutettu Tanja Parkko jätti seuraavan aloitteen:
“Kaupunki järjestää useita tilaisuuksia vuoden mittaan ja näissä tilaisuuksissa käytetään monesti kertakäyttöastioita posliinisten astioiden sijasta. Esimerkiksi valtuuston kokousten tarjoilut tarjoillaan yleensä kertakäyttöastioista. Koska tilaisuuksia on paljon, kertyy myös jätettä paljon. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki alkaa omissa tilaisuuksissaan kiinnittämään enemmän huomiota kertakäyttöastioiden käyttöön ja valitsee mieluimmin kierrättävät, ympäristöystävälliset kertakäyttöastiat tai posliiniset astiat tilaisuuksiin, joissa niiden käyttö on mahdollista. Lisäksi tilaisuuksiin järjestetään kierrätysastiat/ roskikset eri jätteille silloin, kun posliinisten astioiden käyttö ei ole mahdollista.
Raisiossa 25.2.2019
Tanja Parkko Helena Viljanen
Jari Salonen Janette Broberg
Jukka A. Rantala Elisa Vuorinen
Harri Seikola Markus Maunula
Heikki Laine Ari Leinonen
Eeva Savola Emma Lindqvist
Niina Äikäs Saila Rintee
Pekka Heikkilä Eija Erasvuo
Maria Virko Susanna Mäntysaari”
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |