RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.02.2019/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, IT-suunnittelija |
|
Asianro 292/01.01.00/2019 |
§ 47
IT-suunnittelijan vakanssin perustaminen
Tekninen keskus on esittänyt it-suunnittelijan vakanssin perustamista. Tietohallintopäällikkö Juha-Pekka Saarinen on lähettänyt muutokselle seuraavat perustelut:
Tietohallinnon työtehtävät jakautuvat kahtia työn vaativuuden ja sisällön osalta. Järjestelmäasiantuntijan tehtävänimikkeellä ja palkkauksella työskennellään lähitukitehtävissä. Vaativammissa tietohallinnon tehtävissä tehtävänimike yleisesti on suunnittelija. Tehtävänimikkeen osalta on vaihtelua mm. IT-suunnittelija, ICT-suunnittelija ja tietohallintosuunnittelija. Suunnittelija työskentelee pääasiallisesti vaativissa tietoliikenteen, palvelinten, palveluiden ja integraatioiden suunnittelu- ja toteutustehtävissä. Vastaava jaottelu on käytössä mm. useissa lähikunnissa.
Tarkoituksenani on harmonisoida pidemmällä aikavälillä tietohallinnon vakanssit selkeästi kahteen tehtävänimikkeeseen: järjestelmäasiantuntija ja IT-suunnittelija. Tällä hetkellä kaksi työntekijää työskentelee järjestelmäasiantuntijan tehtävänimikkeellä, vaikka heidän työtehtävänsä ovat selkeästi IT-suunnittelijan työtehtäviä. Toisen palkka on jo IT-suunnittelijan tasolla, toisen palkka on järjestelmäasiantuntijan tasolla. Heidän lisäkseen yksi työntekijä on virkasuhteessa tehtävänimikkeellä Atk-suunnittelija. Hänen palkkansa on IT-suunnittelijaa korkeampi. Kokonaisuutena tehtävänimikkeiden muuttaminen ei kasvata tietohallinnon palkkakuluja.
Liitteet |
7 |
Vakanssin perustiedot, IT-suunnittelija |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.3.2019 lukien IT-suunnittelijan kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on teknisen keskuksen tietohallinto.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
4. Samasta ajankohdasta lukien lakkautetaan järjestelmäasiantuntijan vakanssi n:ro 620003.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Tekninen keskus |
|
|
Antti Korte, Tekninen keskus |
|
|
Juha-Pekka Saarinen, Tietohallintopalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |