Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2019/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 73/11.01.00.00/2019

§ 7

Terveysvalvonnan lausunto Finnfeeds Finland Oy:n, Naantalin tehtaan ympäristöluvan muuttamisesta ja toiminnan osittaisesta lopettamisesta (ESAVI/10061/2018)

 

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 4.2.2019:

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Naantalin terveydensuojeluviranomaiselta lausuntoa Finnfeeds Finland Oy:n ympäristöluvan muuttamisesta ja toiminnan osittaisesta lopettamisesta. Lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa 15.2.2019 asti. Naantalin ja Raision kaupunkien sekä Ruskon kunnan terveydensuojeluviranomaisena toimii Raision kaupungin terveysvalvontajaosto.

 

Hakemus

Finnfeeds Finland Oy hakee Naantalissa sijaitsevan olemassa olevan tehtaansa toiminnalle ympäristöluvan (LOS-2006-Y-1290-111) muutosta. Hakija hakee toiminnan osittaista lopettamista, koska tehtaan oma jätevedenpuhdistamon toiminta on loppunut marraskuussa 2016 ja syyskuusta 2016 alkaen tehtaalla muodostuvat prosessi- ja saniteettivedet on johdettu Turun Seudun Puhdistamo Oy:n jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi. Yhtiö hakee muutosta myös tarkkailumääräyksiin (lupamääräys 26) koskien jäte- ja sadevesien tarkkailua, kalataloudellista tarkkailua ja merialueen yhteistarkkailua. Lisäksi yhtiö hakee muutosta toiminta-alueen kokoon. Aikaisemmin laitoksen toiminta-alueen pinta-ala on ollut 128 200 m2. Nykyinen vuokra-alue on 1.1.2016 alkaen 84 700 m2.

 

Julkiset hakemusasiakirjat ovat luettavissa osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu.

 

Laitoksen sijainti ja toiminta

Laitos sijaitsee Naantalin kaupungissa osoitteessa Satamatie 8, 21100 Naantali. Finnfeeds Finland Oy:n Naantalin tuotantolaitoksella valmistettavat tuotteet ovat sokerijuurikaspohjaisia liuoksista eristetty kiteinen ja liuosmainen betaiini (trimetyyliglysiini) sekä kiteinen inositoli (heksahydroksisykloheksaani). Lisäksi prossissa muodostuvia liuosmaisia sivutuotteita käytetään mm. rehuteollisuudessa. Suurin osa raaka-ainekuljetuksista tuodaan tankkilaivakuljetuksina. Laitoksen tuotantovaiheet ovat erotus, kiteytys ja pakkaus. Lopputuotteista nestemäiset liuokset kuljetetaan laitokselta säiliöautoilla tai konteissa ja kidemäiset tuotteet rekka-autoilla ja konteissa.

 


 

Tuotantolaitoksen oman jätevedenpuhdistamon toiminta loppui marraskuussa 2016, jonka jälkeen tehtaan jätevedet on johdettu kaupungin viemäriverkostoon ja edelleen Turun seudun puhdistamo Oy:lle käsiteltäväksi. Jätevedenpuhdistamon lopettaminen on vähentänyt sekä haju- että melupäästöjä.

 

Toiminnassa tarvittava käyttövesi otetaan kaupungin verkostosta. Laitokselle otetaan prosessin jäähdytykseen merivettä Naantalin satamasta. Järvivettä ei enää käytetä jäähdytyksessä. Tätä varten käytössä ollut pumppaamo on purettu vuonna 2017.

 

Tiedot olennaisista päästöistä ja merkittävimmät ympäristöriskit

Toiminnasta aiheutuvat merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyvät satunnaisiin hajupäästöihin poikkeustilanteissa. Laitos on parantanut hajunpoistotekniikkaa uusimalla hajunpoistotekniikkaa ja asentamalla uuden hajunpoistojärjestelmän (biofiltteri) kesällä 2014.  Ulkosäiliöihin on asennettu aktiivihiilisuodattimet ja keruualuetta on laajennettu. Jäähdytysvedet johdetaan likaantumattomina, mutta lämmenneinä takaisin mereen.

 

Merkittävimmän ympäristöriskit ovat liuoskuljetusten sekä lastauksen ja purkamisen yhteydessä tapahtuvat vuodot sekä tuotannon toimintahäiriöt ja vuodot. Prosessista tulevat prosessilaitteistojen pesuliuokset, liuosvuodot tai ylitäytöt voidaan tarvittaessa johtaa välisäiliöön, josta ne voidaan hallitusti kuljettaa muualle käsiteltäväksi. Raaka-aineina käytettävät sokerijuurikaspohjaiset raaka-aineliuokset sekä väli- ja sivutuotteina syntyvät liuokset eivät sisällä myrkyllisiä tai haitallisia aineita, mutta kuluttavat vesistöön päästessään happea.

 

Vesistöön kohdistuvat riskit muodostuvat piha-alueelle tulevien päästöjen joutumisesta sadevesiviemärin kautta mereen. Viemärijärjestelmässä on kaivoja, joista voidaan pumpata kertynyt vesi imuautoon ja näin estää ko. vesien pääsy mereen.  Vuodon havaitsemisen viivästymisen vuoksi tai vuodon sattuessa suurten sadevesivirtaamien aikaan, on mahdollista, että mereen pääsee maahan vuotanutta liuosta.

 

Suoraan mereen menevien puhtaiden sadevesien laatua seurataan säännöllisesti.

 

Alueella on kaksi suurta kemikaalisäiliötä, joiden ympärillä on betoniset varoaltaat ja säiliöissä on yläpinnan hälytys ja ylitäytön esto. Kemikaalilastauspaikalle on asennettu suojakalvo ja asianmukaiset erotuskaivot.

 

 

Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 5.12.2018 antanut lausunnon maaperän puhdistustarpeen arvioinnista ns. allasalueella. Lausunnon mukaan kohdealueella ei ole nykyisessä asemakaavan mukaisessa käytössä maaperän puhdistustarvetta. Lausunnossa on edellytetty allasalueen hulevesien tarkkailua ja mm. selvityksiä altaiden tiiviydestä.

 

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto antaa Finnfeeds Finland Oy:n ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

 

Hakemuksessa esitetty toiminta ei asianmukaisesti hoidettuna aiheuta terveydensuojelulaissa tai -asetuksessa tarkoitettua terveyshaittaa.

 

Jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen on vähentänyt sekä haju- että melupäästöjä. Myös hajunpoistojärjestelmän, biofiltterin, asennus on vähentänyt hajupäästöjä tehokkaasti. Hajunpoistojärjestelmät tulee pitää kunnossa ja huoltaa säännöllisesti niiden tehokkaan toimivuuden takaamiseksi.

 

Suoraan mereen menevien puhtaiden sadevesien laatua seurataan tällä hetkellä säännöllisesti omavalvontana. Hulevesien tarkkailu tulee sisällyttää lupamääräyksiin.

 

Terveysvalvonta ei näe estettä yhtiön hakemalle muutokselle tarkkailumäärityksiin, koska jätevedenpuhdistamon toiminta on päättynyt.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa