RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2019/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 476/11.00/2018 |
§ 4
Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2018
Terveystarkastaja Kirsi Puola 9.1.2018:
Kunnan tulee vuosittain arvioida valvontasuunnitelman toteutumista ympäristöterveydenhuollosta vastaavassa lautakunnassa. Arvioinnissa tulee kuvata tarkastusten kattavuutta, tarkastusten ja näytteiden määrää valvontakohdetyypeittäin sekä valvonnasta saatujen tulojen kohdentumista. Kunnan tulee lähettää lautakunnan hyväksymä selvitys ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutumisesta aluehallintovirastolle vuosittain seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi aluehallintovirastolle toimitetaan erikseen ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisten mahdollisesti pyytämät muut raportoitavat asiat. Eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelma on laadittu erikseen ja myös sen toteutuminen käsitellään erikseen.
Raision ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköön kuuluvat kunnat Raisio, Naantali ja Rusko. Valvontayksikössä toimii kuntien yhteinen kuusijäseninen terveysvalvontajaosto. Yksi terveystarkastajista toimii vastuuhenkilönä, jonka tehtävänä on toimia mm. jaostossa käsiteltävien asioiden valmistelijana ja esittelijänä.
Henkilöresurssit ja muutokset valvontayksikössä
Vuonna 2018 valvontayksikön henkilöresurssit koostuivat seuraavasti: 5 terveystarkastajaa, 1 eläinlääkäri, 1 pieneläinhoitaja (osan vuotta), 1 toimistosihteeri sekä hallintotehtävistä vastaava ympäristöpäällikkö. Vakituisen henkilöstön lisäksi touko - elokuussa terveysvalvonnassa oli terveystarkastajaharjoittelija.
Turun kanssa on yhteinen valvontaeläinlääkäri ja Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon kanssa on sopimus hyötyeläinlääkärin päivystyksen ja sijaisuuksien järjestämisestä. Pieneläinpäivystys on järjestetty yhteistyössä lähikuntien kanssa ja sitä hoitaa yksityinen yritys Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy.
Liedon, Turun ja Uudenkaupungin kanssa laadittiin sopimus elintarvikevalvonnan eläinlääkäriyhteistyöstä vähentämään haavoittuvuutta ja tehtävien hoidon myös loma-aikoina. Ensisaapumisvalvontasopimus Eviran kanssa purettiin elokuussa 2018.
Elintarvikevalvonta
Evira on antanut ohjeistuksen säännöllisen valvonnan piiriin kuuluvien
kohteiden tarkastusten määrästä ja tarkastuksiin kuluvasta ajasta.
Tarkastusmäärää voidaan joko nostaa tai laskea kohteeseen suoritettavan
riskinarvioinnin perusteella. Riskinarviointiin perustuvien
elintarvikevalvonnan tarvittava tarkastusten määrä suunnitelmassa oli 266 tarkastusta. Tarkastusmäärä on lisääntynyt 267
tarkastukseen, johtuen kohteiden tarkentuneesta riskinarvioinnista tai
lopettaneista kohteista. Elintarvikevalvontaan arvioitiin kuluvan
yhteensä aikaa 792 htpv (3,6 htv).
Suunnitelman mukaisia tarkastuksia tehtiin 221 kpl, joten suunnitelman toteutuma oli 83 %. Tarkastuksista 5 kpl oli seuranta-/jälkitarkastuksia. Suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia tehtiin 1 kpl. Elintarvikkeita koskevia yksittäisiä kuluttajavalituksia tuli yhteensä 22 kpl.
OIVA-tarkastusten arvosanat jakautuivat alueella seuraavasti (vuoden 2017 vastaavat tiedot sulkeissa):
Oivallinen A 64 % (58,5 %)
Hyvä B 32 % (39,3 %)
Korjattavaa C 4 % (1,3 %)
Huono D 0 % (0,9 %)
Näytteet
Suunnitelman mukaan
elintarvikevalvonnan näytteitä oli tarkoitus ottaa 47
kpl. Näytteenotto kohdistettiin lähinnä laitoksiin ja myymälöihin.
Näytteitä otettiin yhteensä 29 kpl eli suunnitelluista näytteistä toteutui 58
%. Lisäksi otettiin 3 valtakunnallisiin projekteihin liittyviä näytteitä.
Elintarvikevalvonnan kokonaistyöpanokseen kuuluu paljon muutakin työtä kuin tarkastuksia, mm. yrittäjien ja kuntalaisten neuvonta ja ohjaus, ammattitaidon ylläpitäminen, koulutus ja toimistotyöt. Lisäksi kokonaistyöpanokseen lasketaan tarkastuskohteisiin kuluva matka-aika sekä valvontasuunnitelman laatimiseen ja raportointiin kuluva aika. Vuonna 2018 elintarvikevalvontaan terveystarkastajien, eläinlääkärin, ympäristöpäällikön, harjoittelijan sekä toimistosihteerin käyttämä kokonaistyöpanos oli 633 htpv (2,88 htv).
Terveydensuojelun
valvonta
Talousveden ja uimavesien valvontaan liittyvä näytteenotto toteutettiin suunnitelmien
mukaan. Talous- ja uimavesinäytteitä otettiin yhteensä 433 kpl. Tähän on
laskettu kaikki viranomaisvalvontaan kuuluvat näytteet, myös ulkopuolisen
asiantuntijan ottamat näytteet sekä vesihäiriötilanteen näytteet.
Terveydensuojelun
eri kohteisiin suunniteltiin tehtävän 122 tarkastusta. Määrä nousi seitsemällä
tarkastuksella, johtuen kohteiden tarkentuneesta riskinarvioinnista
tai lopettaneista kohteista. Suunnitelman mukaisesti tarkastettiin osa
päiväkodeista, kouluista ja vanhainkodeista sekä uimarannat sekä uimahallit. Raision
ja Naantalin vesilaitosten valvontatutkimusohjelmien päivitys siirtyi vuodelle
2019 uuden vesilinjan rakentamisen johdosta. Suunnitelman mukaisia tarkastuksia
tehtiin 93 kpl eli toteutuma oli 72 %.
Lisäksi suoritettiin suunnitelman ulkopuolisia tarkastuksia ja mittauskäyntejä
117 kpl. Näistä suurin osa on asunnontarkastuksia, muita ovat mm. uudet
huoneistot ja toimijan vaihtumiseen liittyvät tarkastukset, valitukset ja muut
kuntalaisten yhteydenottojen perusteella tehdyt tarkastukset.
Raisiossa tapahtunut vesihäiriötilanne työllisti valvontahenkilöstöä runsaasti elokuussa.
Yhteensä koko terveydensuojelun valvontaan arvioitiin kuluvan 781 htpv (3,55 htv). Toteutunut työpanos vuonna 2018 (toimistotyöt, lausunnot (17 kpl), koulutus, YHTI-järjestelmä, laivojen saniteettitodistukset ym. mukaan lukien) oli 790 htpv (3,59 htv).
Tupakkalain
ja nikotiinivalmisteiden myynnin valvonta
Suunnitelmassa oli varauduttu tekemään tupakkalain mukaista valvontaa
elintarvikevalvonnan ja terveysvalvonnan tarkastuskäyntien sekä
asiakasvalitusten perusteella. Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden myynnin
valvontaan arvioitiin kuluvan 15 htpv (0,07 htv).
Vähittäismyyntipaikkoja vuonna 2018 oli 67 kpl, joista suunniteltiin tarkastettavan 25 kpl. Tupakkalain mukaisia tarkastuksia tehtiin 23 kpl, toteutuma 92 %. Tupakan myyntilupia myönnettiin 6 kpl. Tupakkalain valvontatyöhön käytettiin yhteensä 17 htpv. Nikotiinivalmisteiden myyntilupia myönnettiin 3 kpl, valvontatyöhön kului aikaa yhteensä n. 2 htpv.
Koulutus
Lainsäädännön muutokset ja ammattitaidon ylläpitäminen vaativat henkilöstön kouluttautumista. Henkilöstö kävi useissa eri valvontalajien koulutuksissa vuonna 2018. Koulutuspäiviä kertyi yhteensä 53.
Maksutulot
Huoneistojen hyväksymisestä ja ilmoituksista sekä tupakkatuotteiden ja
nikotiinituotteiden myyntiluvista saadut maksutulot olivat 5 115 euroa.
Valvontamaksuista saatiin 118 027 euroa. Maksuista saaduilla tuloilla
kompensoidaan valvontayksikön menoja.
Raportointi
Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) nyk. Ruokavirasto seuraa kunnallisten valvontayksiköiden elintarvikevalvontaa sähköisen tietojärjestelmän kautta. Tietoja päivitetään järjestelmään pitkin vuotta.
Valvontayksikössä suoritetut terveydensuojelu- ja tupakkalain valvonnan tarkastukset ja toimenpiteet sekä panostus valvontaan on raportoitu vuoden aikana sähköisen tietojärjestelmän (YHTI) kautta. Valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi tehdään maaliskuun loppuun mennessä myös sähköisesti VYHA-järjestelmän kautta.
Päätösehdotus Terveystarkastaja Kirsi Puola
Terveysvalvontajaosto päättää hyväksyä annetun selvityksen vuoden 2018 valvontasuunnitelman toteutumisesta. Suunnitelma on toteutunut elintarvike- valvonnan osa-alueella hyvin (83 %), terveydensuojelun valvonnan osalta pääsääntöisesti (72 %) ja tupakkavalvonnan osalta täysin (92 %). Vuodelle 2019 valvontayksikkö saa lisäresurssia valvontatyöhön.
Päätös
Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |