RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.02.2019/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset valtuustoon |
|
Asianro 150/00.03.01/2018 |
§ 14
Sidonnaisuusilmoitusten saattaminen valtuustolle tiedoksi
Kuntalain 84 § 2 momentti velvoittaa laissa mainitut luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat tekemään sidonnaisuusilmoituksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Sidonnaisuusilmoitukset on kerätty ilmoitusvelvollisilta Webropol-kyselyn avulla.
Sidonnaisuusilmoitus on kuntalain 84 § 1 momentin mukaan tehtävä johtotehtävistä sekä luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Kuntalain 84 § 3 momentin mukaan sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Lisäksi Raision kaupungin hallintosäännön 58 §:n 4. kohdan mukaan tarkastuslautakunta huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.
Tarkastuslautakunta on 24.1.2018 kokouksessaan § 7 päättänyt, että sidonnaisuusilmoitukset saatetaan valtuustolle tiedoksi vuosittain maaliskuussa.
Tarkastuslautakunta on kokouksissaan tarkastanut aiemmin tehdyt, kuhunkin kokoukseen mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja niiden täydennykset/korjaukset. Tarkastuslautakunnan 24.1.2018 § 7 mukaan tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle 25.3.2019 pidettävään kokoukseen.
Oheismateriaali |
2 |
Sidonnaisuusilmoitukset valtuustoon |
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko
Tarkastuslautakunta päättää saattaa liitteen mukaiset sekä tarkastuslautakunnan 13.2.2018 kokouksessa tarkastaman ja hyväksymän sidonnaisuusilmoituksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että sidonnaisuusilmoitukset saatetaan valtuustolle tiedoksi kokouksessa, jossa käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |