RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.01.2019/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, terveydenhoitaja |
|
Asianro 148/01.01.00/2019 |
§ 8
Terveydenhoitajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Sosiaali- ja terveyskeskus on jättänyt oheisen liitteen mukaiset vakanssin perustiedot -ja täyttölupahakemuslomakkeet.
Vakanssi sisältyy kuluvan vuoden talousarvioon. Tehtäviin kuuluvat työttömien, asevelvollisten ja paljon palveluita käyttävien terveystarkastukset. Tehtäviin kuuluu myös terveysaseman rokotusvastaavana toiminen ja ennaltaehkäisevä neuvonta.
Liitteet |
4 |
Vakanssin perustiedot, terveydenhoitaja |
Oheismateriaali |
4 |
Terveydenhoitajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.2.2019 lukien terveydenhoitajan kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on terveysasema
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Arto Raassina, Terveyspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |