RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.01.2019/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kesätyöpaikat ja kesäseteli 2019 |
|
Asianro 146/01.01.01/2019 |
§ 6
Kesätyöpaikat 2019
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 90 000 € kesätyöntekijöitä varten. Tästä summasta 9 000 € on varattu ns. kesäseteleihin, joilla tuetaan yrityksiä, jotka palkkaavat kesäsetelin saaneen nuoren. Kaupungin omiin toimintoihin pystytään palkkaaman 84 nuorta neljän viikon jaksoiksi, jotka sijoitetaan oheisen liitteen mukaisesti. Paikat ja setelit jaetaan hakemusten perusteella arpomalla.
Neljän viikon palkaksi esitetään 820 €.
Liitteet |
2 |
Kesätyöpaikat ja kesäseteli 2019 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että Raision kaupunki palkkaa kesätyöntekijät oheisen liitteen mukaisesti neljän viikon jaksoiksi, jolta maksettava palkka on 820 € ja varaa 30 kesäseteliä, joiden suuruus on 300 €.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |