RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.01.2019/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 94/01.01.01/2019 |
§ 4
Kahden palkkasihteerin vakanssin täyttölupahakemus
Tekninen johtaja Antti Korte on jättänyt oheismateriaalin mukaiset vakanssintäyttölupahakemukset.
Tehtäviin on palkattu määräaikaiset henkilöt oletuksella, että sosiaali- ja terveystoimen uudistus ja maakuntauudistus toteutuvat ja henkilökunnan määrä, jolle palkkoja tulee maksaa vähenee huomattavasti. Uudistuksesta ei toistaiseksi ole varmuutta ja toisaalta uudistuksen toteutuessa myös ns. avustava henkilöstö siirtyy uuden organisaation palvelukseen.
Hallintopäällikkö Anne Rantala on kutsuttu kokoukseen selvittämään asiaa.
Oheismateriaali |
1 |
Palkkasihteerin vakanssin täyttölupahakemus, 610011 |
|
2 |
Palkkasihteerin vakanssin täyttölupahakemus, 610012 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhalliuksen konsernijaosto myöntää täyttöluvan palkkasihteerien vakansseille n:rot 610011 ja 610012 alkaen 1.4.2019.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Anne Rantala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16:35.
Tiedoksi |
|
Tekninen keskus |
|
|
Antti Korte, Tekninen keskus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |