RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 329
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyys lokakuu 2018 |
|
Asianro 198/14.00.01/2018 |
§ 329
Työllisyystilanne Raisiossa lokakuussa 2018
Hallintosihteeri Sanna Tammilehto:
Lokakuun lopussa Raisiossa oli 788 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä väheni 49 henkilöllä.
Lokakuun lopussa Raision työttömyysaste oli 6,7 %, kun se vuotta aiemmin oli 8,5 %.
Turun seutukunnassa työttömyysaste oli 8,8 %, kun se vuotta aiemmin oli 10,5 %. Turun työttömyysaste oli 11,1 %.
Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita oli lokakuussa 203 henkilöä. Heidän määränsä väheni vuoden aikana 122 henkilöllä.
Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 131 (15 vähemmän kuin vuotta aiemmin). Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 331 (76 vähemmän kuin vuotta aiemmin).
Oheismateriaalissa on lisää kuvausta työttömyystilanteesta.
Oheismateriaali |
2 |
Työllisyys lokakuu 2018 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tiedokseen.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |