RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 308
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoukset vuonna 2019 |
|
Asianro 1146/00.02.02/2018 |
§ 308
Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoukset vuonna 2019
Esityslistan liitteenä on ehdotus vuoden 2019 kokousajankohdiksi. Pääosin lista vastaa kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston kokousten ajankohtia. Lisäksi voidaan tarvittaessa päättää ylimääräisten kokousten pitämisestä.
Liitteet |
2 |
Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoukset vuonna 2019 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää pitää vuoden 2019 kokoukset oheisen liitteen mukaisina ajankohtina. Mahdollisista ylimääräisistä kokouksista päätetään tarvittaessa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Jonni Moislahti saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16:40.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |