RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 321
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 130/01.01.01/2018 |
§ 321
Sosiaalityöntekijän vakanssin täyttölupa
Tulosyksikön johtaja Hannele Elo-Kuru esittää:
ESITYS PYSYVÄN TÄYTTÖLUVAN MYÖNTÄMISEKSI
Perhepalvelun palvelualueen lastensuojeluyksikössä on ollut määräaikaisesti täytettynä (ajalla 1.3.2017 – 31.12.2018) ns. poliisin sosiaalityöntekijän vakanssi (240002). Vakanssi on ollut täyttämättä 1.5.2016 lähtien, jolloin poliisin sosiaalityö päättyi. Täyttötarve syntyi tilanteesta, jossa perhepalvelun palvelualuejohtaja siirtyi LAPE-hankkeen muutosagentin tehtävään 24.1.2017 – 31.12.2018 väliselle ajalle. Palvelualuejohtajan tehtävä täytettiin sisäisesti siten, että vakanssiin siirtyi johtava sosiaalityöntekijä. Johtavan sosiaalityöntekijän vakanssia ei täytetty. Johtavan sosiaalityöntekijän tehtävät jaettiin edelleen palvelualuejohtajalle, vastaavalle sosiaalityöntekijälle ja vastaavalle perhevalmentajalle. Johtava ja vastaava sosiaalityöntekijä ovat aiemmin hoitaneet merkittävää osaa asiakastyöstä työparina sosiaalityöntekijöille. Nyt tilanteen muuttuessa tämä ei enää ollut mahdollista.
Sosiaalityöntekijän vakanssi tarvitaan, vaikka muutosagentin tehtävää nyt tekevä entinen palvelualuejohtaja palaisikin tehtäväänsä ja johtamisjärjestelmä palaisi hanketta edeltävään aikaan. Määräaikaisella sosiaalityöntekijällä on nyt 46 asiakasta hoidettavanaan. Perhepalveluissa on haluttu vahvistaa lähiesimiestyötä, jonka turvin on pystytty tukemaan sosiaalityöntekijöitä kuormittavassa lastensuojelutyössä. Johtavan ja/tai vastaavan sosiaalityöntekijän työpanosta ei voi jatkossakaan siirtää pelkästään asiakastyöhön.
Esitys: Myönnetään sosiaalityöntekijän vakanssille (240002) pysyvä täyttölupa. Määräraha sosiaalityöntekijän palkkaamiselle on varattu vuoden 2019 talousarvioon. Jos perhepalveluiden johtamisjärjestelmä säilyy entisellään myös vuonna 2019, johtavan sosiaalityöntekijän vakanssia ei tässä yhteydessä täytetä.
Vakanssin täyttölupahakemus oheismateriaalina.
Oheismateriaali |
18 |
Sosiaalityöntekijän vakanssin täyttölupahakemus, 240002 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto myöntää täyttöluvan sosiaalityöntekijän vakanssille n:ro 240002.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Hannele Elo-Kuru, Perhepalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |