RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.11.2018/Pykälä 169
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginlakimiehen lausunto |
|
Asianro 621/03.06.02/2018 |
§ 169
Korvausvaatimus koskien auton vahingoittumista
Kaupungininsinööri Mikko Kunttu 7.11.2018:
Ikean kiertoliittymässä on tapahtunut liikennevahinko 20.4.2018 n. klo 12.45. Pakettiauto on ajanut kiertoliittymästä ulos ja osunut kaivonkanteen, joka on ollut pois paikoiltaan. Kaivonkansi oli kolhaissut auton helmaa yliajettaessa. Tapahtumahetkellä on ollut hiekoitushiekan poisto käynnissä. Vahingon tapahtuma-aikana paikalla oli ollut Kuntec Oy:n työntekijöitä pesemässä tietä harjakoneella, joka oli saanut kaivonkannen irtoamaan pois paikaltaan ennen vahinkotapahtumaa. Raision kaupungille ei ollut ennen vahingon tapahtumista tullut ilmoitusta irrallaan tai huonosti paikallaan olevasta kaivonkannesta kyseisessä kiertoliittymässä.
Kaupunginlakimies on antanut lausuntonsa vahingosta. Lausunto on liitteenä. Kaivonkannen irtoaminen on ollut kaupungille tienpitäjänä ennalta arvaamaton tapahtuma, johon tien kunnossapitotoimenpiteillä ei ole voinut varautua. Lakimiehen näkemys asiaan on, että Raision kaupunki ei ole laiminlyönyt sille tienpitäjänä asetettua huolellisuusvelvoitetta, eikä se näin ollen ole vahingonkorvausvastuussa ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta.
Hakijan toimittaman korvausvaateen arvo on 3 387,15 euroa. Raision kaupungin hallintosäännön (117 § kohta 9) mukaisesti arvoltaan yli 2 000 euron vahingot kuuluvat teknisen lautakunnan toimivaltaan 10 000 euroon saakka.
Liitteet |
1 |
Kaupunginlakimiehen lausunto |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta toteaa, että Raision kaupunki ei ole laiminlyönyt sille tienpitäjänä asetettua huolellisuusvelvoitetta, eikä se näin ollen ole vahingonkorvausvastuussa hakijan ajoneuvolle aiheutuneesta vahingosta.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Korvauksen hakija |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |