RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.11.2018/Pykälä 174
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toteutuma 9/2018 |
|
Asianro 310/02.02.02/2018 |
§ 174
Teknisen lautakunnan käyttötalouden toteutuma 9/2018
Hallintopäällikkö Anne Rantala 7.11.2018:
Valtuuston talousarvion noudattamista koskevien ohjeiden mukaisesti talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain.
Teknisen lautakunnan ulkoisten määrärahojen toteutuma 30.9.2018
Teknisen lautakunnan ulkoisten toimintatulojen toteutuma syyskuun lopussa oli n. 4,8 M€ toteutumaprosentin ollessa 88,4 %. Laskennallinen toteutuma on 75 %. Laskennallista toteutumaa korkeampi toteutuma johtuu tulojen laskutusrytmistä. Lisäksi teknisen lautakunnan tuloihin sisältyy maankäyttö- ja kehittämiskorvauksia 325.000 eurolla ja palautuksia edelliseltä vuodelta 119.804 eurolla. Kokonaisuudessaan teknisen lautakunnan toimintatulojen arvioidaan ylittyvän noin 300.000 eurolla.
Ulkoisten toimintakulujen toteutuma syyskuun lopussa oli 17,7 M€ eli 72,2 %. Laskennallinen toteutuma syyskuun lopussa on 75 %. Laskennallista toteutumaa alhaisempi toteutumaprosentti johtuu siitä, että kesäkuukausina käyttötalouden toimintamenot ovat yleensä selvästi alhaisemmat kuin muina vuodenaikoina. Teknisen lautakunnan toimintakulut ovat korkeimmillaan talvikuukausina, joten talousarvion mahdollisen ylittymisen kannalta marras–joulukuun kulutuksella on ratkaiseva merkitys. Teknisen lautakunnan toimintamenot ovat ylittymässä noin 200.000 eurolla.
Teknisen lautakunnan ulkoisten ja sisäisten määrärahojen toteutuma 30.9.2018
Teknisen lautakunnan käyttötalouden ulkoisten ja sisäisten toimintatulojen toteutuma syyskuun lopussa on n. 20,8 M€ (81,2 %). Ulkoisten ja sisäisten toimintamenojen syyskuun toteutuma on 20,6 M€ (75,5 %). Toimintakate ulkoisten ja sisäisten erien osalta on syyskuun lopussa talousarviossa arvioitua parempi.
Teknisen lautakunnan käyttötalouden toteutuma on oheismateriaalina.
Oheismateriaali |
1 |
Toteutuma 9/2018 |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta merkitsee syyskuun 2018 käyttötalouden toteutuman tietoonsa saatetuksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |