RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.10.2018/Pykälä 132
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1051/00.04.02/2018 |
§ 132
Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa
Valtuutettu Jukka A. Rantala jätti seuraavan aloitteen:
”Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki ryhtyy selvittämään lähipoliisitoiminnan käynnistämisen mahdollisuutta ja edesauttaa omalla toiminnallaan lähipoliisitoiminnan käynnistymistä Raisiossa.
Poliisi itse määrittelee lähipoliisitoiminnan seuraavasti: ”Lähipoliisitoiminta ei ole erillistä toimintaa, jota toteuttavat vain nimetyt lähipoliisit, vaan turvallisuutta tuottavan ja ennalta estävän poliisitoiminnan toiminta-ajatus, joukko periaatteita ja tavoitteita, joiden toteutustavat voivat vaihdella.”
Lähipoliisitoiminnasta on saatu erittäin hyviä tuloksia poliisin jalkautuessa asukkaiden joukkoon. Hyvät tulokset eivät rajoitu ainoastaan siihen, että poliisintoiminnan positiiviset yleiset seuraukset kuten turvallisuuden tunne lisääntyy ja kynnys yhteistyöhön poliisin kanssa toimimiseen madaltuu, vaan huomionarvoisena seikkana ovat toiminnan vaikutukset esimerkiksi syrjäytymiseen ja maahanmuuttajien kotoutumiseen. Turussa toimiva lähipoliisi, Vesa Jauhiainen oli 20.8.2018 YLEn toimittajan haastattelussa. (https://yle.fi/uutiset/3-10360479) Haastattelu antaa hyvän kuvan mahdollisuuksista ja hyödyistä, joita voidaan saada aikaan lähipoliisin toiminnalla ja muiden verkostojen yhteistyöllä.
Raisio on tilaston mukaan muuttotappioinen kaupunki hyvästä yleisestä tilanteesta huolimatta, mikä luo paineita, kun tarkastellaan kaupungin tulevaa kehitystä. Tilaston mukaan Raision todellinen väestömuutos ilman maahanmuuttoa on 144 Raisiosta poismuuttanutta ja 14 luonnollisen väestömuutoksen kautta poistunutta. Ainut väestömäärään positiivisesti vaikuttava luku on ollut maahanmuutto, joka on aikaansaanut yhteensä 60 uutta Raisiolaista. (Lähde http://www.lounaistieto.fi/tietopalvelut/tilastot/vaestotilastot/, Taulukko: Kuntien väestömuutoksen rakenne). Myös iltalehti on tutkinut maahanmuuttajien määrää 5.9.2018 artikkelissaan ja aiempien tilastojen osoittama tulos ainoastaan vahvistuu iltalehden artikkelin perusteella. (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809042201163253_u0.shtml)
Mikäli lähipoliisin toiminta pystyy vaikuttamaan erityisesti nuorten syrjäytymistä ehkäisevästi ja toimii myös maahanmuuton yhteydessä kotoutumisen tukena, on kyseessä toiminta, jonka aloittamista ja kehittämistä Raision tulee ehdottomasti edistää omalla toiminnallaan.
Raisiossa 15.10.2018
Jukka A. Rantala Jonni Moislahti
Eeva Savola Niina Puoskari
Tuija Hyytiä Helena Viljanen
Pipsa Allén Tanja Parkko
Elisa Vuorinen Jukka Rantala
Jari Pulkkinen Janette Broberg
Merja Niemi Mika Koivisto
Mikko Kangasoja Kaisaleena Lilja
Jouni Mäki Markus Maunula
Sari Packalén Eija Erasvuo
Susanna Mäntysaari”
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |