Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.10.2018/Pykälä 125

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 57

26.3.2018

Kaupunginhallitus

§ 306

10.9.2018

 

 

Asianro 439/01.01.01/2018

§ 125

Valtuutettu Annika Aaltosen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin tarjoamien kesätyöpaikkojen hakuprosessia

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 26.3.2018 57 §

 

Valtuutettu Annika Aaltonen jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision kaupunki tarjoaa vuosittain nuorille kesätöitä ja tänä vuonna nuo paikat arvottiin 75:lle onnekkaimmalle juuri viime viikolla. Näiden arvonnan kautta kesätyönsä saaneiden lisäksi kaupunki tukee 30 nuorta kesätyösetelin muodossa. Kesätyö on tärkeä kokemus nuorelle ja monesti oman kaupungin tarjoama mahdollisuus tutustua työelämän pelisääntöihin onkin nuorelle se ensimmäinen työpaikka.

 

Raisiossa nuori saa työpaikkansa arvonnan kautta. Tällä on nähty olevan hyviä puolia mm. tasapuolisuus ja läpinäkyvyys sillä arvonta on suoritettu poliisiviranomaisen läsnäollessa. Nostan esille kuitenkin myös toisen näkökulman, joka on käytössä naapurikaupungeissa mm. Kaarinassa, Liedossa ja Naantalissa. Kaarinassa ja Liedossa nuori hakee töitä joko arvonnan kautta tai haastattelun kautta. Kumpikin kunta on kotisivuillaan selkeästi määritellyt työalakohtaisesti ne paikat, joita nuoren on mahdollista hakea arpomalla ja ne paikat, jonne hakemuksen lähettämällä on mahdollista päästä haastatteluun. Naantalissa kaikki kesätyöntekijät valitaan hakemusten perusteella ja osa työaloista kutsuu nuoren haastatteluun.

 

Mahdollisuuksia on siis erilaisia siitä, miten ja millälailla kukin kaupunki hoitaa kesätöiden tarjoamisen kuntansa nuorille. Mielestäni se, että työpaikan saa vain arvonnan kautta on hieman kyseenalainen. Kutsu haastatteluun on jännittävä kokemus ja juuri sen vuoksi toivon nuorten saavan kokea sen omassa kotikaupungissaan kesätyötä hakiessaan turvallisessa ympäristössä sekä samalla oppimaan, että hakemuksen kunnolla täyttäessä on mahdollisuus sitä kautta itse ansaita itselleen työpaikka. Haastatteluiden järjestäminen vie toki enemmän aikaa kuin arvonnan, mutta se on kasvatuksellisessa mielessä tärkeää ja uskon, että nuorena koettu malli työnhausta ohjaa nuorta aikuista rohkeammin hakemaan työtä kun siitä on ehtinyt kerryttää kokemusta. Toivon, että Raision kaupungissa tutkittaisiin mahdollisuutta uudistaa kesätyöprosessia ja luomaan tänne sopivan mallin.

 

Raisiossa 26.3.2018

 

Annika Aaltonen, Raision Sosialidemokraattinen puolue

Niina Äikäs                                    Maria Virko

Aki-Petteri Löfgren                    Vesa Parantainen

Janne Laulumaa                          Jarmo Rosama

Kimmo Kosonen                         Raimo Sulonen

Jari Pulkkinen Tanja Parkko

Jukka A. Rantala                          Pekka Heikkilä

Eija Erasvuo”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 16.4.2018 129 §

 

”- - - Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Annika Aaltosen aloitteen koskien kaupungin tarjoamien kesätyöpaikkojen hakuprosessia konsernihallinnon valmisteltavaksi - - -”

 

Kaupunginhallitus 10.9.2018 306 §

 

”Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä 5.9.2018:

 

Kuten aloitteessa todetaan, Raision kaupunki on perinteisesti tarjonnut kesätyöpaikan suurelle joukolle raisiolaisia nuoria. Lisäksi Raisio on jo usean vuoden ajan tukenut myös yrityksiä, jotka työllistävät raisiolaisen nuoren kesätöihin vähintään neljän viikon ajaksi. Työpaikkaa tai yritykselle tarjottavaa tukea, joka toteutetaan ns. kesäsetelillä, ei nuori voi saada kahtena perättäisenä vuotena. Näin on haluttu tarjota mahdollisimman monelle nuorelle tilaisuus saada työkokemusta.

 

Kaupungin omat kesätyöpaikat julistetaan haettaviksi alkuvuodesta. Työpaikan hakijat ilmoittavat ensisijaisen työpaikan, josta he ovat kiinnostuneet sekä enintään kaksi toissijaista työpaikkaa. Arvonta suoritetaan ensisijaisten hakemusten perusteella. Ellei näitä ole riittävästi, otetaan mukaan toissijaisesti tehtävää hakeneet jne. Näin on haluttu selvittää hakijoiden kiinnostus ja motivaatio juuri kyseiseen tehtävään.

 

Ns. kesäsetelit, joita on ollut 30 kappaletta, on arvottu samassa yhteydessä vastaavasti hakijoiden ilmoittaman oman kiinnostuksen perusteella. Setelin arvo on 300 euroa ja hakija on sen turvin voinut hakea itsenäisesti kesätyöpaikkaa. Setelin arvo on suoritettu tositteita vastaan nuoren työllistäneelle yritykselle jälkikäteen.

 

Raisiossa on päädytty kesätyöpaikkojen arvontaan, koska on katsottu kaikkien nuorten tarvitsevan kesätyöpaikkaa, jota on etenkin laskusuhdanteen aikana vaikea saada. Arvonta on myös katsottu tasapuoliseksi tavaksi jakaa työpaikat, kun hakijoita on vuosittain ollut noin 400 – 500 henkilöä. Kun arvonta suoritetaan vielä poliisin valvonnassa, varmistetaan kaikkien hakijoiden tasapuolinen kohtelu. Tämä on myöskin sikäli tasapuolinen järjestely, että monissa muissa työpaikoissa esimerkiksi vanhempien tai sukulaisten suhteet merkitsevät paljon kesätyöpaikan saannissa. Mikäli nuoret henkilöt laativat ns. työhakemuksen, jonka perusteella valinta suoritetaan, valinta perustuu tällöin kirjallisen ilmaisun hallintaan, sillä työkokemusta hakijoilla ei juurikaan kesätöitä haettaessa ole. Samoin henkilöitä haastateltaessa korostuu esiintymistaito. Kummassakin tapauksessa laitetaan hakijat kilpailemaan näillä taidoilla, jotka eivät aina ole tärkeimpiä kyseisessä työssä. Kun hakijoita vuosittain on 400 – 500, hakemuksiin tutustuminen ja mahdollisten haastatteluiden järjestäminen on melko suuri työ. Tämä on tuotu esille erityisesti sosiaali- ja terveystoimen osalta, jossa muutoinkin joudutaan rekrytoimaan runsaasti sijaisia kesäajaksi. 

 

Edellä olevan perusteella esitän, että Raisiossa jatkettaisiin edelleen menettelyä, jossa kaupungin kesätyöpaikat arvotaan kuvatulla tavalla.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Annika K. Aaltonen

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa