RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.09.2018/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 853/10.00.02.01/2018 |
§ 129
Tarjousmenettelyyn perustuva omakotitonttien varaaminen
Mittausteknikko Markku Mäkinen 5.9.2018:
Kaupunki järjesti toisen tarjouskierroksen Kuuanlaakso 2 ja Meri-Nuorkkala 2 alueiden jäljelle jääneille omakotitonteille. Tontteja oli tarjolla yhteensä 22 kpl ja niitä markkinoitiin sanomalehdessä, kaupungin verkkosivuilla ja Etuovi.com palvelussa. Tarjousten jättöaika oli 20.8.–3.9.2018, jonka aika jätettiin kaksi tarjousta.
Tonttien pohjahinta on 40 €/m2. Tarjous oli mahdollista tehdä yhdestä tai useammasta tontista siten, että aina tarjottiin tontin kokonaishintaa. Tarjouskilpailun ehtojen mukaan tontit jaetaan korkeimman tarjouksen perusteella siten, että tontti, johon on tarjottu korkein neliöhinta, jaetaan ensin. Tehdyt tarjoukset ylittivät pohjahinnoittelun:
Nimi Tontti Pohjahinta Tarjottu hinta €/m2
*** 9-937-8 31 560,00 31 561,00 40,00
*** 9-937-10 32 200,00 33 100,00 41,12
9-938-5 32 200,00 36 100,00 44,84
Varaus on varmistettava maksamalla kaupungin lähettämä lasku 11.10.2018 mennessä. Varausmaksu on 2,5 % tehdyn tarjouksen mukaisesta tontin kokonaishinnasta. Varausaika päättyy 31.1.2019. Mikäli kauppakirja tai vuokrasopimus allekirjoitetaan varausajan kuluessa, hyvitetään varausmaksu tontin kauppahinnassa tai vuokrassa. Mikäli kauppakirjaa tai vuokrasopimusta ei allekirjoiteta varausaikana, varausmaksua ei palauteta.
Tehdyt tarjoukset ovat nähtävänä kokouksessa.
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta varaa tarjousten perusteella omakotitontit seuraavasti:
9-937-8 ***
9-938-5 ***
Varaus on voimassa 31.1.2019 asti. Varauksen voimassaolon edellytyksenä on, että varaaja maksaa varausmaksun kaupungin lähettämän laskun mukaan 11.10.2018 mennessä.
Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että varaamatta jääneet tontit siirretään vapaasti pohjahinnoilla jatkuvasti haettavaksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
*** |
|
|
*** |
|
|
Marja Salminen, tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut |
|
|
Markku Mäkinen, maankäyttöpalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |