RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 231
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, vastaava ohjaaja |
|
Asianro 824/01.01.00/2018 |
§ 231
Organisaatiomuutos työllisyyspalveluiden palvelualueella
Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta 22.8.2018 § 136:
”Organisaatiomuutos työllisyyspalveluiden palvelualueella
Työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 14.8.2018:
Työllisyyspalveluiden palvelualue on perustettu maaliskuussa 2018. Palvelualueen johtajana toimii työllisyyspalvelujen johtaja Kimmo Rinne. *** ja *** on ollut työnjohdollinen esimiesasema Alhaistenpajalla palkkatuella työskenteleviin henkilöihin. Mahittulan toimintakeskuksella olisi myös tarvetta ohjaajien työnjohdolliseen esimiesasemaan suhteessa palkkatukityöllistettyihin. Tästä asiasta on neuvoteltu alkuvuoden 2018 aikana.
Työllisyyspalvelujen palvelualue on kooltaan pieni, työntekijöitä on 13. Tämän lisäksi on palkkatuella työllistetty noin 7 henkilöä. Tässä tilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista nostaa lähiesimiesten määrää nykyisestä.
Asia on ratkaistavissa siten, että *** annetaan esimiesasema myös Mahittulan toimintakeskukseen. Hänen vastuutaan kasvatetaan siten, että hänen alaisikseen siirtyvät myös ***, ***, ***, *** sekä Mahittulan toimintakeskuksessa palkkatuella työskentelevät henkilöt. Samalla *** työsuhde muutetaan vastaavan ohjaajan työsuhteeksi. *** esimiehenä toimii työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne.
*** kanssa on keskusteltu asiasta kesäkuussa 2018 ja hän on suostuvainen kyseisiin muutoksiin. Tehtävässä menestymisessä auttaa *** hankkima johtamisen erikoisammattitutkinto, hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa sekä työpajaympäristöstä hankittu yli 10 vuoden työkokemus.
*** pysyy edelleen lähiesimiesasema Alhaistenpajan palkkatuella työllistettyihin, koska yksikkö tekee varsin liikkuvaa työtä auttaen eri hallintokuntia esimerkiksi muutoissa ja korjausrakentamisessa. *** on *** lähiesimies.
|
|
|
|
|
|
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että:
1. Muutetaan työllisyyspalveluiden palvelualueen organisaatiota siten, että *** tehdään vastaava ohjaaja. Samalla esitetään konsernijaostolle, että hänen nykyinen työsuhteinen tehtävänsä lakkautetaan ja tilalle perustetaan vastaavan ohjaajan työsuhde.
2. *** esimiesasema kohdistuu seuraaviin kuntouttavan työtoiminnan ohjaajiin/työnjohtajiin: ***, ***, ***, hanketyöntekijä *** ja Mahittulan toimintakeskuksessa kulloinkin työskenteleviin palkkatukityöllistettyihin.
3. *** esimiehenä toimii työllisyyspalveluiden johtaja.
Päätös Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 27.8.2018:
Vakanssin perustiedot ja vakanssin täyttölupalomake esityslistan liitteenä.
Liitteet |
5 |
Vakanssin perustiedot, vastaava ohjaaja |
Oheismateriaali |
6 |
Vastaavan ohjaajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.9.2018 lukien vastaavan ohjaajan kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on työllisyyspalvelut.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaan.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa
4. Samasta ajankohdasta lakkautetaan kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan vakanssi n:ro 245029.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
*** |
|
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Kimmo Rinne, Työllisyyspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |