RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 240
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 130/01.01.01/2018 |
§ 240
Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan lisäresurssi
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg on jättänyt oheismateriaalin mukaisen vakanssin täyttölupahakemuksen lisäresurssin saamiseksi influenssarokotuksia varten.
Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:
Erityisesti kuluvan vuoden keväällä hankala influenssakausi aiheutti ruuhkaa ja paljon lisätyötä Raision terveyskeskuksessa. Mikäli ehdotetulla toimenpiteellä voidaan vähentää influenssan esiintymistä raisiolaisten keskuudessa, saavutetaan myös säästöä sekä omassa terveyskeskuksessa että yhteispäivystyksessä ja vältetään potilasruuhkia.
Oheismateriaali |
16 |
Influenssarokotukset 2018 täyttölupahakemus |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto antaa luvan sairaanhoitajan/terveydenhoitajan palkkaamiseksi 30 vrk:lle loka-joulukuussa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Arto Raassina, Terveyspalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |