RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.06.2018/Pykälä 203
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, verkkotuottaja |
|
Asianro 737/01.01.00/2018 |
§ 203
Määräaikaisen verkkotuottajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Konsernihallinto on jättänyt oheisen liitteen mukaiset vakanssin perustiedot- ja täyttölupalomakkeet.
Esitys liittyy kaupungin verkkosivujen uudistamiseen. Palkkakustannukset katetaan kuluvalta vuodelta sillä, että konsernihallinto on saanut kuntoutusrahaa, jota ei ole huomioitu talousarviossa.
Liitteet |
3 |
Vakanssin perustiedot, verkkotuottaja |
Oheismateriaali |
1 |
Verkkotuottajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan ajalle 1.9.2018 – 30.4.2019 verkkotuottajan kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on konsernihallinto.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |